Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

THE GAME IS ON

 
year & weather news!
Joulukuu 2018
Päivällä korkeimmillaan -2ºc, yöllä alimmillaan -10ºc
Tihkusadetta ja pilvistä, välillä auringonpaistetta. Kovaa tuulta lähes päivittäin

18.04. Uusi murha, tapahtunut Earl's Courtissa!

Lue lisää...

 
 << <  85  86  87  88  89  90  91  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Tiuhti

20.02.2019 09:30
Jamie Hayes | Marylebone

”No, okei sitten”, Jamie vastasi hennosti naurahtaen. Tokihan Jev oli siinä oikeassa, ettei kärsiminen mukavaa ollut.
Nuorukainen kääntyi katsomaan lähestyvää bussia, joka sitten pysähtyi heidän eteensä ja ihmisiä alkoi liikkua sitä kohti. Jev antoi Jamien mennä ensin, ja leimattuaan korttinsa hän asteli melko takaosaan kahdelle vapaalle paikalle, Jevin tullessa heti perässä.

Pian bussi lähti liikkeelle otettuaan matkustajat kyytiinsä, mutta pysähtyi kuitenkin heti valoihin. Jamie katseli kaduilla käveleviä ihmismassoja ja uppoutui hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Hänestä oli mielenkiintoista mennä Thamesin toiselle puolelle, koska ei ollut koskaan käynyt siellä. Sen lyhyen ajan, jonka hän oli Lontoossa vasta asunut, aikana Jamie oli nähnyt Tower Bridgenkin vain kerran.

”Kauan sä oot asunut Lontoossa?” Jamie kysyi hetken päästä Jeviltä. Hän muisti, että toinen oli kertonut syntyneensä Brightonissa, mutta ei muistanut, oliko tämä maininnut milloin oli muuttanut pois.

Anthony Dawson

Bellakin vilkaisi kelloa ja vastasi sitten, että muualle lähteminen sopi hänelle. Tony nyökkäsi ja otti takkinsa viereltään. Aseen olemassaoloa unohtamatta hän kiskoi takin päälleen vähän turhankin uhkarohkealla liikkeellä, mutta huokaisi itsekseen helpotuksesta kun ase pysyi visusti piilossa.
Mies odotti että Bellakin olisi valmis, ennen kuin nousi ylös ja käveli nainen perässään kahvilan poikki ovelle. Avattuaan oven ensin Bellalle Tony astui itsekin ulos hyisen ilman keskelle. Tai ehkä se vain tuntui siltä, kun kahvilassa oli ollut niin lämmin.

”Kelpaako Hyde Park?” Tony vilkaisi Bellaa. Kummallakin olisi lyhyt matka sieltä kotiin, jos ilma sattuisi käymään yhtään huonommaksi.

Nimi: E.M.

16.02.2019 23:22
Brad Miller (Brad) - Kensington

Ilmeisesti isoveljen pomo oli varsin rento tyyppi, jos häntä siis pomoksi saisi sanoa. Rogerin mukaan, kun hän toivoi, ettei Jonathan kuvittelisi olevansa hänen pomonsa. Toisen kuvaama tilanne kuulosti myös enemmän jonkinlaiselta tasavertaiselta työsuhteelta tai joltain vastaavalta. Isän kaltaiseksi Roger ei myöskään Jonathania kuvaisi, mihin nyökkäisin ymmärtäväisesti. Vaikken sanallisesti mitään vastannutkaan, toisen vastaus riitti minulle varsin hyvin.
Oikeastaan en ollut edes olettanut niin pitkää vastausta Rogerilta, mutta ei se siis haitannut. Sai ehkä vain mietteliääksi, joskin mietteliäisyyteni katosi, kun isoveli kehaisi tekemääni ruokaa sitä maistettuaan. Samassa kevyt hymy levisi kasvoilleni.
"Kiitti. Tais osua mausteet tuurilla kohdalleen", vastasin hymyn säilyessä kasvoillani, minkä jälkeen jatkoin itsekin ruokailuani. Rogerin palattua aiempaan aiheeseen pidin kuitenkin jälleen tauon ja mietteliäisyys nousi osin nähtäväksi kasvoiltani. Suuni tyhjäksi nielaistua se sitten kuului myös vastauksestani.
"Ai tuleeks se välillä tänne vierailuille vai?" kysyin miettien mitä isoveli tarkoitti oikeasti sanoillaan, minkä jälkeen otin tosin jo uuden haarukallisen ruokaa suuhuni. Minä kun en tiennyt siitä, että Zane oli ilmoittanut tahtovansa Rogerin kanssa kentälle mukaan. Enkä kyllä tiennyt sitäkään hoitiko toinen Jonathanin kanssa asioinnin puhelimitse vai kasvotusten.

Nimi: Silver

11.02.2019 10:02
Roger Brad Miller -Kensington

Pyörsin päähäni pälkähtäneen ajatuksen ryhtyä kantelemaan keikkapomon suunnitelmista ja Brad myötäili toteamustani siitä. Jonathanin ympärillä pyörivän kojoottilauman kanssa minulla oli tullut välirikko aikoja sitten ja jokainen uusi veto syventäisi railoa entisestään. He osoittivat kaikin keinoin halveksuntansa minua kohtaan ja taisin olla patoutuneiden tunteiden purkulelu, etteivät he alkaisi lahdata toisiaan. Oli miten oli, se keskustelunaihe jäi taka-alalle Bradin kysymysten myötä. Hän halusi tietää lisää keikkapomostani. Tai pomohan oli hieman väärä nimitys.
"No, tavallaan", totesinkin sitten, osoittaen sanani lähinnä pikkuveljen viimeiseen virkkeeseen.
"Hän tarjoaa keikkaa ja minä päätän, teenkö sen vai en ja miten teen. Ja tykkäsi hän minusta tai ei, hänen on pakko pitää minut palkkalistoillaan, koska ei ole tähän mennessä parempaa löytänyt. En koe häntä samalla tavalla johtajana kuin vaikka isää ja toivottavasti hän ei kuvittele olevansa pomoni", kertoilin. En ollut ihan varma, olimmeko jo käyneet samantapaisen keskustelun, mutta eipä jutustelusta haittaakaan ollut. Muutaman sekunnin päästä jatkoin jälleen puhumista, palaten Bradin kysymykseen siitä, millainen Jonathan oli.
"Eikä hän kyllä ole isän kaltainen. Jonathan vaikuttaa jotenkin...varovaiselta, väärään seuraan eksyneeltä, en osaa oikein kuvailla sitä. Johtajaksi häntä ei kyllä ehkä ensisilmäyksellä luulisi. Mutta minulle on samantekevää minkälainen hän on, kunhan tekemistä tulee."
Sanatulvan lopetettuani pääsin maistamaan ateriaa ja sain todeta Bradin olevan varsin hyvä kokki.
"Täähän on erinomaista", lausahdin ruokailun lomasta katse pikkuveljessä käyden. En minä ainakaan tästä syöpään sairastuisi.
"Ja muuten, eihän sitä tiedä vaikka saisit kunnian joskus nähdä Jonathanin omin silmin. Riippuu miten tuolla kentällä käy", sanahdin vielä aikaisempaan aiheeseen palaten. Olisin iloinen jos keikkapomon tai hänen sakkinsa kanssa ei tulisi sen suurempia konflikteja, mutta toiveen toteutuminen oli melko epätodennäköistä. Tai vaikka konflikteja tulisikin, niin ne eivät vahingoittaisi Bradia millään tavalla. Itse useimmiten jopa nautin siitä myrskyisästä ilmapiiristä, tosin riippuen vähän.

Nimi: E.M.

09.02.2019 18:57
Brad Miller (Brad) - Kensington

Reaktioni sai Rogerin naurahtamaan, minkä perään hän selkeästi - tosin edelleen huvittuneena - siirtyi rauhoittelemaan minua. Ei hän ollut vakavissaan. No tietenkin sen tiesin, mutta tällaisen asian suhteen pidin silti tiukkaa linjaa.
"Sun onneksi", vastasin siten toisen sanoihin aikalailla aiempaa vastaavalla äänensävyllä. Asia oli kuitenkin onneksi sillä käsitelty, ja pääsin siten kaivamaan lautaset esille. Sivusilmällä huomasin Rogerin ilmeisesti uponneen ajatuksiinsa kynttilän liekkiä katsoessani, mikä sai ajatukseni käymään omissa kokemuksissani. Tai lähinnähän ne olivat Bryanin kokemuksia, minä tai joku muu kärsimme vain seuraamukset.
Pidempään en kuitenkaan missään nimessä tahtonut asiaa miettiä, ja oikeastaan pienellä pään pudistuksella keskitin huomioni tähän hetkeen. Samoin vaikutti myös Roger tekevän, tosin ilman pään pudistusta. Tai ainakaan moista en nähnyt, kunhan vain huomasin toisen poistuvan keittiöstä. Selityksen hän antoi toki mennessään.
"Ei haittaa. Mä tein samaa aina kotona", vastasin katseeni toisessa käytäen, sillä puhelimeni oli ollut aina keittiössä mukana. Ainakin aina silloin kun vain sain tilaisuuden moiseen, ja siten keskityin vain jakamaan valmistuneet ruoat kristillisesti kahdelle lautaselle, jotka aterimien kera laskin pöydälle. Pöydän ääreen istuuduttuani kaadoin itsellenikin viimein vettä vesikannusta.
Ruoan maistamisen sijaan vesilasista sitten ensimmäisenä tulinkin juoneeksi, mutta sen ja salaatin lautaselleni lisäämisen perään saatoin todeta kokkailujeni tuloksen olevan ainakin syömäkelpoista. Omasta mielestäni se oli ihan hyvääkin oikeastaan. Ja oli ruokapöydässä sitten keskusteluakin, kun isoveli selasi puhelintaan ja välissä näytti minulle otsikon parlamenttiedustajan tyttären kaappauksesta. Paljasti hän jopa tietävänsä asiasta paljonkin ja pohti ääneen virneenhäivän kera vasikaksi rupeamista, minkä hän tosin tuli itse perään kumonneeksi.
"Ehkei kannata", totesin itsekin sitten perään päätellen samalla, että Jonathanin täytyi olla Rogerin pomo, josta hän oli aiemmin maininnut ohimennen. Minun kuullen kun hän ei ollut ainakaan pomonsa nimeä maininnut. Siitä sitten pääsinkin oikeastaan toiseen asiaa. Enhän minä tiennyt tahtoiko toinen sitä paitsi edes puhua uutisesta. Tai saikohan hän edes puhua siitä.
"Millanen Jonathan muuten on?" kysyin siten joka tapauksessa syömisieni välistä. "Tai siis onko se samanlainen kuin isä? Sehän kun on sun pomo?" tarkensin, sillä kyllähän kysymykseeni muuten saattoi vastata varsin erilaisin tavoin. Toki muistelin, että Roger oli todennut, että vaikka hän oli palkkalistoilla niin samalla tapaa hän ei ollut pomonsa alaisuudessa. Sen perusteella toki voisi kuvitella, että Jonathan olisi rennompi ihminen.. Ainakin kait?

Nimi: Silver

09.02.2019 16:26
Roger Brad Miller -Kensington

Sisustajasta työnimike vaihtui kokiksi, mikä kelpasi Bradille paremmin.
"Noh, olen avoin uusille tyylisuuntauksille", vastasin hänen mainitessa, että kämpästä voisi alkaa löytymään ties mitä, jos Brad -tai ehkä joku persoonista- pääsisi puikkoihin. Loikkasin siitä seuraavalle sillalle ja vaihdoin puheenaiheeksi mausteet. Brad nouti ilmoitukseni jälkeen kaapista muutaman mausteputilon kun minä puolestani kaivoin jotain somistetta pöytään. Kynttilä pääsi pöydälle ja pikkuveljen reaktio romanttisuudesta vitsailuun sai naurunpurskahduksen purkautumaan huuliltani.
"Älähän nyt seinille hypi", rauhoittelin yhä huvittuneena. Ei, minä ja romanttisuus olimme yhtä kaukana toisistamme kuin maan ydin Neptunuksesta.
"Nyt en ollut vakavissani", jatkoin ja liu'utin katseeni kynttilän väräjävään liekkiin, jonka ydin hehkui sinisenä. Tuli oli kaunis elementti, mutta ei jättänyt mielestäni yhtä kaunista jälkeä kuin esimerkiksi tikari. Ja jotenkin tunsin jopa melkein pelkoa tulta kohtaan. Tai ei, ehkä pelko oli väärä sana, mutta tiettyä varovaisuutta. Se oli liian hallitsematon voima. Tulta piti kunnioittaa, ei uhmata tai pelätä. Ja minähän tein juuri niin.
Havahduin ajatuksistani ja astelin hakemaan puhelimeni olohuoneesta.
"Toivottavasti et pahastu jos käytän luuria ruokapöydässä", lausahdin hakureissua tehdessäni ja laskin laitteen pöydälle. Jos ruoka olisi valmista, ottaisin sitä ensin ja silmäilisin ruutua sitten. Muussa tapauksessa pläräisin puhelimen ensin lävitse.
Instagramiin oli päivittynyt runsaasti tuttavieni kuvia, sillä olin käyttänyt sovellusta viimeksi ikuisuus sitten. Tyhjensin sähköpostin turhista mainosviesteistä ja ohitin ilmoituksen uudesta ohjelmistopäivityksestä. Siirryin vilkaisemaan uutisvirtaa ja heti ensimmäiseksi silmiini iski otsikko, joka huusi erään parlamenttiedustajan tyttären kaappausta. Vai niin, Brownin porukka oli kuin olikin onnistunut tehtävässään. Lähipäivinä he vaatisivat lunnaita, mutta vaikka ne saataisiin, tyttö murhattaisiin joka tapauksessa. Tylsää, kun tiesi etukäteen. Kiepautin otsikon Bradin nähtäväksi.
"Tämän esityksen käsikirjoitus on tiedossani, pitäisikö vihjaista kytille", lausahdin virneenhäivän käväistessä suupielessäni.
"No, ehkä en polta sitä muutenkin haurasta köyttä Jonathaniin" totesin saman tien ja otin kulauksen vettä, laskien samalla kännykän pöydälle.

Nimi: E.M.

09.02.2019 14:18
Brad Miller (Brad) - Kensington

Ilmeisesti Roger oli tosissaan. Hän nimittäin sanoi niin ihan käsi sydämen päällä, mikä sai kyllä kummastukseni pysymään yllä. Onneksi isoveli vaihtoi kuitenkin ehdotustaan ruokapuolen hoitoon, mikä kävi paremmin minulle. Ihan vaikka hän auttaisikin siinä.
"Se käy paremmin. Ties mitä muuten alkaa sun kämpän sisustuksesta löytymään", vastasin, vaikkakin jälkimmäinen lause nyt olikin enemmän vitsillä heitetty, mikä myös kuului äänestäni. En minä nimittäin mitään randomeja asioita ostaisi. Muiden puolesta en vain mitään lupaisi, jos joku heistä saisi vihiä ehdotuksesta. Onneksi siitä aihe kuitenkin kääntyi takaisin ruokapuoleen.
"Aa, joo, kiitti", vastasinkin siten Rogerin infottua mausteiden sijainnista, minkä perään kävinkin noukkimassa tarvittavani. Sen perään.. No siis jatkoin kyllä ruoan valmiiksi saamista, mutta isoveli sen sijaan tuntui yrittävän keksiä hauskaa tekemistä. Huomasin nimittäin toisen kaivavan punaisen kynttilän esiin pöydälle ennen kuin hän alkoi vitsaillla tilanteen romanttisuudesta.
"Mitä, älä viiti!", moinen sai minut naurahtamaan epäuskoisena, minkä yhteydessä käännyin Rogeriin päin samalla kun käänsin hellaa jo pienemmälle. Ruoka olisi aikalailla valmis, mutta tämä asia oli puitava sitä ennen.
"Mä vielä kävelen ulos täältä, jos alat romantisoimaan jotain", jatkoin siksi ollen vitsailun seasta osin tosissanikin. En minä nimittäin ollut romanttisimpia ihmisiä. Enkä todellakaan jos oli kyse isoveljen kanssa syömisestä.

Nimi: Silver

04.02.2019 11:52
Roger Brad Miller -Kensington

Vitsailimme ruokaa laittaessamme ja olin iloinen saadessani nauraa Bradin kanssa. Minä kun sinänsä aika harvoin nauroin, kun ei ollut aiheitakaan. Bradin tultua tuli aiheitakin. No joo, joskus ivaavia naurahduksia keikkapomon tiloissa heitettiin ilmoille puolin ja toisin, mutta niitä en laskenut.
Pikkuveli ei ilmeisesti ollut tyytyväinen saamaansa vastaukseen, kun hän tarjoutui avustamaan minua tarvittaessa. Mielessäni käväisi ajatus, että kokiko hän olevansa minulle, sanan mukaisesti, palveluksen velkaa katon pään päälle saamisesta. Toivottavasti ei, koska minä en todellakaan tarvinnut mitään vastineeksi. Mutta olihan syitä muitakin, jos pikkuveli vain halusi tekemistä.
"Olen totaalisen vakavissani. Ei ole mitään erityistä tehtävää", vastasin hänen kysymykseensä ja painoin käteni sydämeni päälle, sanojani vakuuttamaan. Vaikka olihan mukana ripaus huumoria.
"Voithan aina ruveta hoitamaan ruokapuolta, jos haluat, mutta autan siinä itsekin", jutustelin ja katoin pöydän valmiiksi.
"Ainiin, mausteita on tuolla." infosin sitten, jollei Brad sitten ollut niitä itse jo bongannut. Avasin yhdellä hyllytasolla varustetun pienen kaapin, jossa majaili vähän vähemmän tärkeää keittiökalustoa ja poimin alahyllyltä punaisen kynttilän metalliastiassa, vieden sen pöytää koristamaan.
"Tämähän alkaa olla romanttista", lausahdin hymynpuolikas huulillani kaivellessani sytkäriä kaapista. Kynttilän sytytettyäni suuntasin katseeni taas pikkuveljeen ja nojauduin tällä kertaa seinää vasten.

Nimi: E.M.

03.02.2019 19:02
Brad Miller (Brad) - Kensington

Kasvisten pilkkominen kävi Rogerille selkeästi ja toisen hymy sai minutkin hymyilemään. Tosin enemmänkin huvittuneena, sillä ainakaan kotona kukaan ei ollut yhtä innostunut kasvisten pilkkomisesta. Ymmärsin kyllä miksi työ kiinnosti. Sen sijaan sitä en ymmärtänyt, kun isoveli sanoi ainoaksi tehtäväkseni sisustamisen.
Toki aihe siis tuli esille vasta sen jälkeen, kun toinen oli naljaillut siitä, että oliko hän muka mielestäni niin rampa, ettei kotityöt onnistuneet. Sille minä nauroinkin, mutta sen perään tulleet sanat saivat minut vain kurtistamaan kulmia ihmeissäni. Sitä en ollut todellakaan sanoillani tarkoittanut, ja kanat ja perunat niin sanotusti tulille saatuani pysäytin hetkeksi tekemiseni. Samalla käänsin huomioni Rogeriin.
"Ootko tosissasi? Enhän mä oo ees sen kummemmin ikinä mitään sisustanut", sanahdin sitten ja selkeä kummastus paistoi edelleen kasvoiltani. Olihan kämppä kuitenkin Rogerin ja kämpän ilme oli selkeästi isoveljen oloinen. Minä taas en satavarmasti tiennyt mikä oli minun oloista, ja sen takia olisinkin voinut pitää vain katseeni toisessa, mutta välistä minun piti käyttää huomioni ruuanlaitossa.

Nimi: Silver

03.02.2019 13:31
Roger Brad Miller -Kensington

Esittelin ostokseni pikkuveljelle ja tarjouduin myös auttamaan ruoanvalmistuksessa. Sain hoidettavakseni kasvisten pilkkomisen, mitä vihjailuni jälkeen osasin odottaakin.
"Ai että tahdonko", lausahdin hymy huulilla karehtien ja vedin keittiöveitsen miltei juhlallisin ottein telineiköstä. Sivalsin sillä pari kertaa lyhyesti ilmaan ja keskityin sitten ruoanlaittoon. Pomittuani leikkuulaudan tiskikaapista, nostin sille pari tomaattia, kimpusta irrottamani muutaman salaatinlehden sekä pussista bataatin, ryhtyen huuhtelemaan niitä. Siinä sitten puuhailujen lomassa rupattelimme niitä näitä, mikä kelpasi varsin hyvin. Vaikka ei hiljaisuuskaan olisi paha.
"Valitettavasti et", naurahdin Bradin sanoille yksin perseilystä ja aloin pilkkomaan bataattia kulhoon.
"Vihjailetsä että oon niin rampa ettei kotityöt onnistu", jatkoin pikkuveljen lausahduksen jälkeen, yhä huumoripuolella ja suu edelleen hymyssä.
"No ei, mutta voisit vaikka..." aloitin, antaen katseen kiertää olohuoneen suunnassa "...vaikka etsiä netistä pari somistustavaraa tänne, mun piikkiin. Onhan tää sunkin koti nyt ja jos haluat omaa ilmettä tuoda mukaan, niin tie on auki", selostin ja vedin lopuksi tomaatin siivuiksi salaattikulhoon. Laskin kulhon pöydälle ja huuhtaisin veistä sekä leikkuulautaa. Ehkei Brad ollut ihan sisustusta tarkoittanut puhuessaan siitä, että voisi olla avuksi jossakin, mutta ei minulla tällä hetkellä mitään ollut. Enkä nyt suinkaan aikonut kaikkia tehtäviä yksin pikkuveljelle sysätä. Ajatusten pohjalta sanoinkin
"Jos keksin jotain tekemistä, mainitsen sinulle, mutta tällä hetkellä somistus on ainoa tehtäväsi." Täytin vesikannun, asetin sen salaattikulhon viereen ja katsahdin pikkuveljen suuntaan, tuolin selkänojaan vähän nojautuen.

Nimi: E.M.

02.02.2019 22:36
Brad Miller (Brad) - Kensington

Isoveli vitsaili oikein urakalla, sillä hänelle kuulemman kelpaisi, kunhan ei tekemäni ruokani maistamisen jälkeen sairastuisi syöpään. Se nyt nimittäin olisikin, minkä tähden naurahdin toisen vitsailuille. Onneksi olin saanut jäädä Rogerin luokse. Sitä oli kuitenkin turha siinä lähteä avaamaan, pitihän asiasta päästä eteenpäin. Niinpä toisen avattua jääkaapin oven lähdin selaamaan kaapin sisältöä. Kuulemman saisin kehitellä kaapin antimista mitä tahdoin. Kunhan vain kertoisin, jos tarvitsisin apua. Täysin suoraan Roger ei toki asiaa ehtona sanonut, mutta kyllähän pointin ymmärsi. Varsinkaan jos kyse oli veitsen kanssa käsittelystä. Onneksi siinä välissä olin jo aikalailla päättänyt mitä tekisin.
"Jos tahdot, voit aina pilkkoa kasvikset", pääsin siten vastaamaan samalla kun käytin katseeni toisessa, minkä perään palautin huomioni jääkaappiin. "Mä voin siten hoitaa lihaosaston", lisäsin samalla kun jo kaivoin toiselle esille salaattitarpeita.
Vapaasti keksimääni ruokalistaan kun kuuluivat salaatti, keitettyt perunat ja kanafileet, joiden päälle voisin koettaa tehdä juustokuorrutuksen. Ei siis mitään vaikeaa kuorrutusta, ihan vain sulattaa juustoa hieman kanan päälle. Eiköhän se ihan hyvältä maistuisi. Niinpä salaattitarpeet esille saatuani otin esille myös kanafileet, perunat, oliiviöljyn ja juuston. Sitten lähdin kaivelemaan perunoille kattilaa ja kanafileille pannua. Samaan syssyyn etsin sitten muuta kokkailussa tarvittavaa, mutta ainakaan kokoaikaa ei tarvinnut olla hiljaisuudessa, mikä oli oikeastaan ihan mukavaa. Ainakin kun oli hyvää juttuseuraa.
"Okei. En sitten ihan heti pääse perseilemään täällä yksinäni", heitinkin siten Rogerilla vitsaillen vastaukseksi, kun toinen ilmoitti, että jatkaisi sairaslomaansa vielä muutaman päivän ajan. Enhän minä nimittäin nyt oikeasti aikonut perseillä, olin yksin tai en. Muiden toivoin toki myös olevan samaa mieltä.
"Mutta sano vaan, jos voin olla jotenkin avuksi tai jotain muuta. Mulla kun ei ole mitään tietoa kauan menee, että löydän edes jotain työksi kelpaavaa", jatkoin samalla, kun keskityin jälleen tekemisiini. Toisin sanoen siis jatkoin alkuun pääsevää kokkaustani, vaikkakin silti keskityin samalla edelleen käynnissä olevaan keskusteluun.

Nimi: Silver

26.01.2019 19:58
Roger Brad Miller -Kensington

"Se tässä vaikeaa onkin", vastasin Bradille.
"En myöskään haluaisi lähteä riitojen rintamalle", jatkoin saman tien. En varsinkaan, kun kysymys oli äidistä. Saatoin vain kuvitella mitä siitäkin tulisi. Ei mitään hyvää. Toisaalta, eivät porukat voineet Bradia loputtomiin hallita.
Pikkuveli vaikutti niin apealta, että yritin häntä kädestä koskettamalla hieman lohduttaa. Se taisi auttaa vähän, ainakin pienestä hymystä päätellen. Seuraavaksi ehdotin, että yrittäisimme iloita pikkuveljen jäämisluvasta. Kumpikaan ei luonnollisesti halunnut takertua ikäviin tunnelmiin. Päätin nostaa maljan Bradille ja hetken päästä se sama malja päätyi lavuaarin pohjalle osoittaen tyytymättömyyttä äidin ehtoihin. Saman tien sain myös poimittua lasinpalan talteen myöhempää käyttöä varten, joka oli osasyy tavaran särkemiseen.
Jotta ikävät jutut jäisivät paremmin taka-alalle, palasin aiemmin mainitun ruokailun ääreen. Pikkuveljellä oli jonkinmoista kokkaustaitoa ja hänen valmistama ruoka oli aina maistunut, vaikka maustaminen ei ehkä kohdilleen osuisikaan. Virnistin vähän.
"Kunhan en syöpään sairastu ruokasi jälkeen niin ihan sama miltä se maistuu." Brad halusi nähdä ostokset, jotta voisi katsoa mitä niistä pystyi valmistamaan, joten läväytin jäkärin auki. Olin valinnut melko runsaasti kasvispuolen osanottajia, kuten tomaattia, paprikaa, bataattia, parsakaalia ja lehtisalaattia sekä eläinperäisinä kanafileitä, juustoa ja kananmunia. Lisäksi ruokapuolen ostoksiin sisältyi mm. oliiviöljyä, tölkkiananasta, perunoita ja paahtoleipää, mikä ei tosin ollut jääkaapissa. Yleensä suunnittelin aterian etukäteen ja ostokset etukäteen, mutta tällä kertaa olin haalinut kaupasta tavaraa miltei sen mukaan mitä eteen tuli. Eihän sitä aina tarvinnut niin tarkka olla.
"Rakentele niistä mitä huvittaa", sanoin ja kurkkasin tiskikoneeseen. Se oli tyhjillään, eli kaikki ruoanlaittovälineet olivat käytettävissä.
"Kerro jos tarvitset apua. Erityisesti jos jotakin pitää pilkkoa veitsellä..." lausuin vihjailevaan sävyyn virneenpuolikas kasvoilleni kohoten ja sivelin puisessa telineessä olevien veitsien kahvoja.
"Voi muuten olla että jään vielä muutamaks päiväksi kotii, kun tää saikku ei vissii vielä riittäny", infosin hetken päästä. Ja kyllähän se saattoi olla odotettavissakin, ettei kolme päivää ihan riittänyt minun kohdallani. Pitäisi käydä vieöä lääkärinkin puheilla, huokaus.

Nimi: E.M.

25.01.2019 22:14
Brad Miller (Brad) - Kensington

Roger tuntui sanoineen olevan oikeassa. Eihän äiti antanut minulle mahdollisuutta omaan elämään. Hänelle tuntui olevan täysin se ja sama olinko täyttänyt kahdeksantoista vai en. Se ei kuitenkaan kamalasti piristänyt, sillä eihän sen sanominen asiaa muuttanut. Siten päädyin vain huokaisemaan ylimääräisen kerran. Äidin oletuksista puhumiseen kuitenkin vastasin ihan sanallisesti.
"Mutta saako sen muka uskomaan sen? En halua aloittaa mitään riitaa", sanahdinkin myötäillen Rogerin sanoja, vaikka nostinkin ongelman esille. En nimittäin oikeasti tahtonut aloittaa riitaa, varsinkaan kun äidin reaktiot tiedettiin. Ja tokihan tilanne piti minut alakuloisena, joskin isoveljen reaktio tilanteeseen onnistui keskeyttämään pahimmat alakuloisuuteni.
Minä kun en olisi osannut arvata, että Roger lohduttaisi minua ihan fyysisesti kädestä minua koskettamalla. En, vaikka tilanne ei kauaa kestänytkään tai vaikka ei toisen veto minua haitannut. En minä toki ollut erityisen fyysinen ihminen, mutta siinä tilanteessa toisen lohdutus sai kevyen hymynpoikasen käväisemään suupielissäni. Ja omalla tavallaan olisin tahtonut lähteä miettimään tilannetta ja siihen johtaneita asioita enemmän, tai sitten se oli Bryan. Joka tapauksessa se jäi tekemättä Rogerin ehdotuksen kautta.
"Joo", vastasin, minkä perään seurasin isoveljen viinin hakumatkaa. Itse en lasia taikka viiniä hakenut, mutta se ei estänyt hymynpoikasen nousemista uudemman kerran suupieliini. Tällä kertaa hymy tosin oli jopa tunnistettavampi ja kestipä se jopa pidempään. Oikeastaan aina niin pitkään, kunnes Roger tipautti lasin lavuaarin pohjalle sen rikkoen.
Tilanne sai minut hieman mietteliääksi, mutta toisaalta olisinhan minäkin halunnut viskoa vaikka mitä pitkin seiniä. Roger teki sen vain siistimmin. Siten päätin jättää aiheen sikseen, ja nyökkäsin toisen kysyessä kokkaustaidoistani.
"Kyllä mä jonkin verran osaan. Maustaminen on vähän niin ja näin, mutta kyllä ruoka on aina syötävää ollut", sanahdin vastauseksi. Kotona järin paljoa en ollut toki kokkaillut. En niin paljoa kuin mitä olisin tahtonut, sillä äiti tuntui valvoneen minua keittiössä veitsiä käsitellessä joskus liiankin paljon. Tai oikeastaan sitä oli ollut lähinnä vuosi sitten tai jotain, mutta se oli silti jäänyt mieleeni ja tehnyt hommasta epämukavampaa. Mikä tietenkin oli ikävää, sillä oikeasti tykkäsin kokata. Siksipä nousin viimein pöydän äärestä ja jättäen kännykän omaan rauhaan pöydälle askelsin isoveljen luokse.
"Näytä mitä kaikkea sä ostit, niin katon mitä saan tehtyä", jatkoin siinä samalla ja sanojeni myötä hymynpoikanen nousi kasvoilleni jälleen kerran. Nyt se tosin oli siinä jäädäkseen pidemmäksikin aikaa. Ainakaan minulla ei olisi ketään haukkana valvomassa olan takana tällä kertaa kokattaessa.

Nimi: pixeli

23.01.2019 18:59
Emil Stanley Dawson | Belgravia

Kysymykseni vanhempiin liittyen sai Ellan laskemaan katseensa, jonka tulkistin jonkinlaiseksi eleeksi sille, ettei luvassa voinut olla mitään ylitsevuotavaa rakkaushemmottelu tarinaa. Vilkaisin hetkeksi ovelle päin, kun luulin nähneeni välkähdyksen sinistä valoista. Ne yleensä kertoivat poliisin läheisyydestä, joka taasen oli viimeinen asia jonka halusin kokea. Palautin katseeni takaisin Ellaan tämän avatessa suunsa. Aivan kuten olin arvellutkin. Ei tarinaa ruusuisesta lapsuudesta. Naurahdin kevyesti, en tosin huvittuneena vaan viestiäkseni ettei minullakaan ihan kaikkein paras lapsuus ollut ja pystykn samaistumaan Ellaan.
"Harmi ettei vanhempii voi valita." Totesin ja otin kielen kostukkeen lasistani.
"Olin seittemän ku mun vanhemmat eros ja päädyin faijan mukaan, joka oli muute iha hyvä holhooja, mut päätti liikaa mun asioista. Mutsii en oo nähny kymmenee vuoteen, mut toisaalt en haittaa ku tuskin oikein tunsin sitä, enkä tunne vielkää" ja naurahdin jokseenkin ehkä huvittuneena.
"Sun sanojas lainatakseni nii onneks tosiaa asun itekki yksin" join lasini tyhjäksi ja pyörittelin sitä hetken samalla kun selailin uutisia. Pian silmääni osuikin yksi, joka sai äsken niin rauhallisen sykkeeni kohoamaan pilviin. Kasvoillani lepäsi rauhallinen ilme samalla kun luin uutista siitä, että poliisi oli saanut nimettömiä vihjeitä liittyen murhaajaan. Ei tarvittu kuin hetki päättelyä ja mielessäni oli jo pääepäilty: Tony. Painoin puhelimeni kiinni päällimäisenä ajatuksena se, että isoveli saisi kyllä kunnon läksytyksen asiasta heti kun vain näkisin tämän seuraavan kerran. Samalla kehooni hiipi ajatus siitä että tuhannet miljoonat muut ihmiset saattoivat lukea uutista parhaillaan ja kaikki ne jotka halusivat rahaa voisivat ryhtyä ihan kunnon tutkimispuuhiin. Olin varma että jokunen baarissakin olija varmasti luki uutista sillä hetkellä tai oi lukenut sen jo aikaisemmin.
"Ummm tota...poltatsä?" Sanahdin ja vilkaisin ulkokuistille päin, jossa oli jo pari tupakoitsijaa. Hermosauhut olivat nyt varsin tarpeelliset ja vaikkei Ella polttaisi, voisin aina mennä yksinkin.

Nimi: Helena

23.01.2019 17:10
Elise Lloyd | Belgravia

Tummansinisten silmien katse oli suunnattuna Emiliin, kun poika kertoi omasta veljestään ja väleistä tähän. Eipä toinenkaan ollut välttynyt sisarusten välisiltä ongelmilta ja kiistoilta, tosin Ella piti sitä miltein mahdottomana. Hän aina ihmetteli niitä harvoja, jotka kertoivat ettei heillä ollut ollut sisarusten kesken mitään pikku erimielisyyksiä suurempia riitoja. Sama päti ystävyyssuhteisiin. No, kaipa jotkut osasivat vain välttyä draamalta - toisin kuin hän. Viimeisin pahin oli tainnut olla Rhettin, hänen ex-säätönsä kanssa…
Ella pyyhki nopeasti eksänsä mielestään ennen kuin ehtisi pudota siihen kuoppaan. Turhaan hän pilaisi omaa mielialaansa ja pahimmillaan myös Emilin, koska Rhett ei ollut mikään kevyt aihe tytölle. He eivät olleet seurustelleet (onneksi), mutta koko hölmö säätäminen oli saanut epämiellyttävän käänteen. Poika oli ollut myös todella hämärä tapaus, mikä oli saanut Ellan varpailleen.
Emil vaihtoi puheenaiheen vanhempiin, mikä sai Ellan laskemaan hetkeksi katseensa lasiinsa, jota pyöritteli kädessään. Hienoa, toinen ehkä vähän arempi aihe. Tosin Ellalla ei ollut mitään ongelmia puhua siitä eikä hänen ilmeensä muuttunut ajatellessaan vanhempiaan.
“Huonommat välit kuin sisareni kanssa”, Ella totesi yksinkertaisesti ja nosti katseensa takaisin. “Paskaa sataa pienestäkin niskaan, jos on perheen musta lammas. Onneksi asun yksin nykyään.”

Nimi: Silver

21.01.2019 09:45
Roger Brad Miller -Kensington

Äiti tuntui menettäneen mielenkiinnon suun avaamiseen, joten Brad varmisti vielä, että sanat omasta rauhasta olivat menneet perille. Se taisi saada Laurenin taas puhetuulelle. Pikkuveljen vähäinen päänpudistus ei kuitenkaan mielestäni luvannut mitään hyvää ja huoahdin kärsimättömyys äänestä kuultaen. Jestas kun äiti osasikin olla sitkeä. Bradin päänpudistelua seurannut vastaus sai kulmani hieman rypistymään. Mitä täällä muka voisi käydä? Missä oli äidin luottamus minuun vai oliko sitä ollenkaan? Tai oikeastaan meihin. Ihan kuin emme aikoisi kertoa, jos sattuisi jotain sellaista, mistä mielestämme pitäisi kertoa. No, jos tilanne oli vielä hetki sitten vaikuttanut epätoivoiselta, niin Bradin virke siitä, että hän voisi tehdä sen mitä äiti ilmeisesti halusi hänen tekevän, sai valon pilkahtamaan tunnelin päässä. Eihän tälläisen lausahduksen jälkeen voitu enää palata taaksepäin. Olin aika varma, että äiti oli lopultakin hyväksynyt pikkuveljen tänne jäämisen. Tosin mielestäni sen olisi pitänyt olla selvää alun perinkin. Joka tapauksessa, ei mennyt kuin tovi ja puhelu päättyi. Finally! Brad huokaisi syvään, mikä toi mieleeni enemmänkin juuri antautumaan joutuneen lainsuojattoman kuin ihmisen, joka oli saanut kerrankin vapauden päättää omista asioistaan. Ja seuraavaksi sainkin kuulla äidin asettaneen pari lisäehtoa.
"Hittolainen..." murahdin siihen.
"Ihan kuin hän yrittäisi kieltää sinulta mahdollisuudeen omaan elämään." jatkoin saman tien ja vetäydyin tuolin selkänojaa vasten. Vaikka Brad olikin saanut luvan jäädä tänne, tilanne ei ollut ollenkaan voitontuntuinen. Kuin olisi voittanut sprintin ilman yleisöä, ilman vastustajia ja juoksumatka olisi ollut suljetulta elinkautisvankilaan.
"Minä taas oletan äidin olettavan turhia." vastasin pikkuveljen viimeiseen sanahdukseen. Ei kai Brad nyt kotiin enää palaisi, sen luulisi äidinkin tajuavan. Tai ainakaan mielellään palaisi. Aioin kuitenkin pitää huolen siitä, että kun hän olisi valmis muuttamaan luotani omaan asuntoon, niin hän sitten kanssa pääsisi muuttamaan. Silmäni tarkastelivat pikkuveljen eleitä ja hän näytti kieltämättä jokseenkin alakuloiselta. Ja se tuntui ikävältä. En oikein tiennyt pitäisikö sanoa jotain, yrittää piristää. Liikahdin lähemmäs pöytää ja toin käteni pöydän yli, koskettaakseni Bradia kädestä, käsivarresta, jostakin(?). Se olisi ikään kuin lohduttava kosketus. Tilanne oli kuitenkin minulle jokseenkin vieras, koska en oikein ollut tunteilemaan tottunut. Siksipä vedin kohta käteni takaisin.
"Mutta jospa kaikesta huolimatta koetetaan iloita siitä, että sait jäädä." sanoin sitten ja nousin tuoliltani, antaen hymyntapaisen käväistä huulillani. Otin kaapista korkean lasin käsiini ja lorautin siihen punaviinitilkkasen.
"Jäämisellesi." sanahdin ja kohotin viinilasia vähän ylöspäin, vieden sen sitten huulilleni. Juoman juotuani kännyin tiskipöydän puoleen ja katselin lasia muutaman sekunnin.
"Ehdoille." tokaisin halveksivasti ja irrotin sormeni ohuehkon varren ympäriltä. Lasi iskeytyi tiskialtaan pohjalle ja murtui palasiksi särkyvän äänen saattelemana. Noukin lasinpalat altaasta asettaen niistä suurimman astiakaapin ylähyllylle ja muut tiskikaapissa olevaan metallipurkkiin.
"Nyt sitten voitaisiin vaikka syödä jotain." sanahdin vähän ehdottavaan sävyyn Bradin puoleen kääntyen, vaikkakin tiskikaappia vasten nojautuen.
"Osaatko kokata? Olis tilaisuus näyttää." jatkoin hetikohta ja virnistin laimeahkosti. Ei sillä, osasin minäkin tehdä muutakin kuin leikkiä keittiöveitsillä, mutta jos Brad vaikka tahtoi tekemistä -ja muuta ajateltavaa, kuin äiti ja äidin ehdot. Toivon mukaan pikkuveli piristyisi edes vähän.

Nimi: E.M.

20.01.2019 21:49
Brad Miller (Brad) - Kensington

Kun äiti ei vastannut mitään, en oikein tiennyt itsekään mitä sanoa. Toki Roger kehoitti minua pysymään lujana, ja muistutti hän siitäkin, että äidin piti vain kysyä halusinko jäädä eikä alkaa tivaamaan asiasta. Kun isoveljeä kuuneltuani äiti ei sitten vieläkään ollut sanonut mitään, minun oli itse pakko vain avata suuni. Bryan nimittäin alkoi jakaa ajatuksiaan äidin tunteiden satuttamisesta.
"Eli onko tämä asia nyt selvä?" varmistelin, mikä kuului äänestänikin. Kait se olisi vain pitänyt tokaista, näin jos jälkikäteen ajatteli. Joka tapauksessa jatkoni saivat äidin hiljaisuuden päättymään. Toivomaani myöntävää vastausta en kuitenkaan saanut.
'Enkö mitenkään voisi saada mieltäsi kääntymään? Olen vain huolissasi sinusta. Mitä jos jotain vaikka käy?' äiti nimittäin sanahti. Selkeästi hänelle ei kelvannut vastaukseni, mutta sentään riitelyyn asti tilanne ei ajautunut. Vielä ainakaan. Toisen sanojen myötä katseeni käväisi isoveljessä ja pudistin päätäni pienesti.
"Ei mitään käy. Lupaan ottaa mun lääkkeetkin ja Roger on täällä kanssa. En mä ole täysin yksin", vastasin sitten ja jätin vastaamatta äidin ensimmäiseen kysymykseen. Turhaa se olisi ollut. Olin jo selittänyt, että tarvitsin tätä. Vastaukseni perään äiti taas mietti hetken.
'Etkä lähde sieltä mihinkään?' hän varmisti sitten ja tällä kertaa vastaus onneksi tuli nopeammin kuin aiemman miettimisen perään.
"En", vastasin lyhyesti. Olisin toki voinut selittää, että eilen isoveli oli uhannut, että karkaamisen seuraamuksena hän etsisi minua maailman ääriin, mutta en osin uskaltanut. Ties vaikka äiti olisi ottanut sen piikittelynä siitä, että olin päässyt karkaamaan kotoa ja kyennyt olemaan kaksi viikkoa teillä tuntemattomilla. Ja sittenkin jäänyt kiinni vain koska Happy oli ilmestynyt. Vastaukseni ilmeisesti kuitenkin kelpasi äidille.
'Kaipa sen on sitten pakko käydä. Mutta otat lääkkeesi, yhtäkään kertaa ei saa jäädä välistä. Ja soitat minulle tai isälle heti, jos jotain käy. Soittelet muutenkin välillä. Haluan tietää miten sinulla menee', hän nimittäin vastasi, vaikkakin ensimmäinen lausahdus oli jokseenkin katkera. Sen perään tulleet vaatimukset olivat kuin alati pitenevä lista, josta ei käynyt kieltäytyminen.
"Joo, voin mä sillain tehdä, jos haluat", vastasin, vaikka mieleni olisi tehnyt sanoa, että Roger oli sanonut lääkkeiden olleen aiemmin vain ehto tänne jäämiselle. En tahtonut kuitenkaan lietsoa tilannetta. Tiedä häntä pysyinkö siten lujana, vaikka Roger oli niin kehottanutkin.
'Hyvä. Ja Brad, tämä on sitten vain väliaikainen ratkaisu, niinhän?' äiti vastasi ja hengenvedon perään vielä lisäsi sen kuuloisena, ettei asiasta väitteleminen kävisi päinsä. Taaskaan. Äiti ei todellakaan kohdellut minua kuin aikuista, mikä sai minut huokaisemaan pienesti.
"Joo, toki. Soitellaan", vastasin silti, minkä perään äiti jätti hyvästinsä ja saatoin lopettaa puhelun. Kännykän laskin sitten pöydälle syvään huokaisten ennen kuin katseeni kohotin Rogeriin.
"Joudun soittelemaan sille enkä saa lähteä täältä muualle", kerroin siinä sitten toiselle ja yritin saada äänestäni kuulumaan edes pientä positiivisuutta, vaikka aiempaan 'syöt lääkkeesi' -sääntöön lisänä tulleet säännöt eivät mielestäni sitä olleetkaan. Ainakaan äiti ei kuitenkaan ollut alkanut riitelemään. Hänen sanansa silti olivat vain saaneet Bryanin entistä paremmin puolelleen. Tai ainakin empimään asiaa pahasti. En nimittäin voinut estää kotiin paluun puolella olevia ajatuksia kaikumasta päässäni, vaikkeivat ne minun ajatuksiani voineet olla.
"Ja ilmeisesti äiti olettaa, että palaan kotiin vielä oltuani täällä hetken", lisäsin hetken päästä ja kasvoillani vilahtavasta hymynpakotuksesta huolimatta ilmeestäni oli luettavissa, etten ollut mieltynyt äidin oletuksista. En tosin tiennyt itsekään, miten tästä sitten menisin eteenpäin.
Tiesin, etten voisi olla isoveljen luona lopunikääni, eikä tarkoitus olisikaan. En kuitenkaan tiennyt tahtoisinko palata kotiinkaan, olinhan jo täysikäinen. Kait voisin elää ihan omaa elämääni - persoonieni kanssa siis -, joskin Bryan tuntui ajattelevan moisen olevan liian riskialtista. Suoraan sanottuna hän ei uskonut, että se onnistuisi. Ja se kyllä painoi mieltäni, minkä tähden hieraisin kasvojani.

Nimi: Silver

19.01.2019 13:55
Roger Brad Miller -Kensington

Onnentoivotusteni myötä pikkuveli miltei iski dosetin ja lääkepurkin käsistään, jääden sitten nojaamaan keittiön tasoa vasten. Saatoin hyvin kuvitella miltä hänestä tuntui ja mielessäni annoin hänelle kaiken mahdollisen myötätuntoni. Ääneen lausuin ehdotuksen lääkkeiden hävityksestä sitä mukaa kun Brad 'käytti' niitä, mutta hetken mietintätuokion jälkeen hän hylkäsi ehdotuksen. Ja tottahan se oli ettei tässä nyt enempää tarvittaisi Happyn tai kenekään muunkaan paljastuksia.
"Mh, niin. Ehkä ei kaiveta kuoppaa syvemmäksi." lausahdin siihen. Sitten hiljaisuus laskeutui hetkeksi yllemme ennen kuin rikoin sen huomauttamalla Bradin syömättömyydestä. Ja sehän koski myös itseäni, mutta en ollut erityisen nälkäinen. Kuten pikkuvelikin aikoi, minäkin ottaisin myöhemmin jotain.
"Same." heitin siis ajatusteni myötä. Vesilasin kyllä santsasin ja tallensin alitatunjaan ajatuksen lasinpalalla leikkimisestä, jonka jälkeen huomioni siirtyi pikkuveljeen. Hän oli ottanut kännykän käsiinsä ja empi soittamista. Kaikki kieli siitä, että hän olisi mieluiten heittänyt puhelimen luotaan ja unohtanut koko jutun. Me molemmat kuitenkin tiesimme, ettei se kantaisi pitkälle. Sitä kuoppaa kun ei vieläkään kannattanut syventää. Bradin vastaus kysymykseeni soittamisen suhteen olisi minulla ollut varmasti sama hänen sijassaan. En minäkään olisi tiennyt, paitsi sen, ettei valinnanvaraa oikeastaan ollut.
"Manalan nimissä, en!" älähdin taaemmas tuolissani vetäytyen ja kauhistunutta sävyä ääneeni lisäten, kun pikkuveli tarjosi soittovuoroa minulle. Bradin suupielten värähdys kertoi minulle hänen käyneen vitsailun puolella, ainakin osin. Sitä seuraavat sanat osoittivat pikkuveljen tarttuvan nyt härkää sarvista.
"Pitäydyn tukijoukoissa." vastasin hänelle ja Bradin katsahtaessa minuun hän kohtasi rauhalliset silmäni sekä rohkaisuksi tarkoitetun nyökäytykseni. Sitten Brad vei puhelimen korvalleen. Seurasin keskustelua sivusta, mutta jos sellainen hetki tulisi, olin valmis tarttumaan myös luuriin. Siltä ei kuitenkaan ainakaan heti vaikuttanut ja pikkuveljen viimeisen tokaisun jälkeen taisikin tulla hiljaista. Kallistin päätäni aavistuksen verran ja hymynpoikanen piirtyi puolittain huulilleni toisen sanojen myötä. Oli suorastaan ihme, ettei äiti ollut ruvennut riitelemään. Näin tämän pitikin mennä.
"Hyvä." sanahdin ääntä madaltaen.
"Pysyt vain lujana." kannustin ja nojauduin vähän lähemmäksi Bradia. Olimme jo hyvää vauhtia saamassa pääpalkintoa tästä ottelusta. Olisin ehkä voinut antaa pikkuveljelle jonkin lausahduksen valmiiksi suuhun, mutta tiesin hänen ainakin tällä hetkellä pärjäävän itsekseen. Sitä paitsi, minulla ei ollut mieleni päällä mitään tarpeeksi hyvää sanottavaa. Bradin sanat omasta rauhasta olivat olleet varsin tehokkaita ja seuraavaksi pitäisi asetella sanomisensa tarkkaan, jotta ei vetäisi tehokkuutta lokaan.
"Äidinhän piti kysyä vain haluatko oikeasti jäädä eikä ruveta enää vinkumaan sinua kotiin." murahdin äkkiä kun muistin asian. Tai ainakin olin pikkuveljen vastausten pohjalta tulkinnut, että Lauren yritti jälleen saada häntä palaamaan
"Sori nyt vaan, mutta jos äiti vielä muistaa, niin siitä puhuttiin jo. Hän sai kuulla sinulta minkä halusi ja voisi nyt lopettaa tuon." tokaisin äänenvoimakkuudesta välittämättä, vaikka en uskonutkaan äidin kuulevan. Ainakaan minä en aikonut kuunnella samoja puheita uudelleen, enkä uskonut että Brad haluaisi kuulla niitä edes ensimmäistä kertaa.

Nimi: pixeli

19.01.2019 13:15
Emil Stanley Dawson | Belgravia

Tarkkailin tyttö sivusilmällä tämän kohottaessa lasiaan huulillensa ja otin itsekkin siemauksen kostuttaakseni kieltäni. Otin samalla myös puhelimen käteeni tarkistaakseni viestit ja muut mediat, mutta Ellan vastatessa laskin sen pöydälle, sillä mielestäni ei ollut kohteliasta katsoa puhelinta ja puhua samaa aikaa. Pariksi sekunniksi kasvoillani kävi pieni hymy samalla kun nyökyttelin päätäni, mutta ilmeeni palautui normaaliksi heti kun avasin itse suuni vastatakseni.
"Mulla taasen vaa isoveli."
Totesin ja siemaisin pienesti juomaani ennekuin jatkoin.
"Ja no, meilkää ei oo mitkää parhaimmat välit, vaik sitä välil näänki. Saattaa tosin johtuu siit et meil on kaheksanvuoden ikäero."
Naurahdin mielessäni. Minun ja Tonyn huonot välit tuskin johtuivat ikäerostamme, rikollisuus taisi olla asia mikä kaivoi railoa väliimme. Sitä en kuitenkaan pystynyt sanomaan.
"Mut toisaalta, vaik ne välit ei parantuis ni pärjään mä ilman sitäki ku kavereita mul kumminki on ihan riittämiin"
naurahdin kevyesti ja käänsin katseeni puhelimen suuntaan kun se ilmoitti uudesta viestistä. En kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota, vaan katsahdin Ellaa. Tyttöä voisi jopa tavallaan luulla rikolliseksi, mutta jos tyttö olisi niin ei hän ainakaan CobraGangissa mukana ollut. Samassa mieleeni muistui isäni. Tai pikemminkin minun ja Tonyn isä. En edes tiennyt miten hän saattoi tulla ajatuksiini juuri nyt ja tavallaan toivoin olevani hänen kanssaan samassa osatossa. Isä oli kuitenkin Liverpoolissa ja tuskin näkisin häntä lähiaikoina.
"Minkälaiset välit sul on sun vanhempiin?" Kysäisin yllättäen, vaikka samantien kaduin kysymystäni ja olisin halunnut vetää sanat takaisin. Tyydyin kuitenkin vain maistelemaan juomaani ja katsahtamaan ympärilleni.

Nimi: E.M.

18.01.2019 22:30
Brad Miller (Brad) - Kensington

Onnekseni Roger tollakin kiroiluja myöten oli kanssani samaa mieltä. Kuunnellessani toisen toivottelevan onnea äidin kanssa soitteluihin lämäisin täyden dosetin keittiön tasolle ja sen perään lääkepurkin lääkekaappiin. Sitten tunnuin tarvitsevani hengähdystauon. Ja mieluusti vielä tuplana. Niinpä nojasin kämmeneni keittiöntasoon ja pidin katseeni poissa isoveljestä.
Hengähdystaukoni tosin muuttui siinä toisen sanojen myötä. Roger nimittäin ehdotti, jos vain heittäisin joka päivä lääkkeitä roskiin. Niin siis, että näyttäisi siltä kuin ottaisin lääkkeitä, mutten oikeasti tekisi niin. Ja pakkohan se oli myöntää, että oikeasti mietin vaihtoehtoa. Eihän äiti voisi mitenkään tietää otinko lääkkeet oikeasti vai en.
Siinä vaiheessa tunsin kuitenkin Bryanin havahtuvan, tai ehkä hän oli ollut paikalla kokoajan. Hän alkoi joka tapauksessa jakamaan pessimistisiä ajatuksiaan. Sen myötä jouduin itsekin oikein keskittymään, etten lähtenyt toisen kanssa samalla ajatustielle ja syyttänyt itseäni ylipäänsä kotoa lähtemisestä. Keskittymistä sitten helpottaakseni käännyin Rogerin puoleen ja nojasin selkäni keittiöntasoon. Sanojani se ei tosin enää muuttanut.
"Ei se kannata. Joku kummiskin vaan kertois äidille ja sit olisin enemmän kusessa", vastasin ja ristin käteni rintani päälle. Niinhän se nimittäin olisi, oli Bryan sen sanonut ensin tai ei. Happyyn ei ilmeisesti ollut luottaminen ja hänhän oli se kaikkein puhelian persoonani. Minä kun olin luullut, että olimme kaikki jo edes jollain tapaa samalla sivulla. Nähtävästi emme.
Ja oikeastaan en huomannut edes vaipuneeni ajatuksiini tai katseeni valahtaneen isoveljestä lattian puoleen. En ennen kuin Roger avasi suunsa ja ilmoitti, etten ollut syönyt mitään kokopäivänä. Ja niin tosiaan... Minullahan oli ollut nälkä. Kovinkaan suuri ruokahalu minulla ei vain nyt ollut.
"Otan vähän myöhemmin", vastasin siksi samalla, kun isoveli kävi hakemassa lisää vettä lasiinsa. Hänen palatessaan pöydän ääreen tein itse samoin ja vetäisin kännykän sormiini. Puhelimen käsissä pyörittely ja sen tuijottaminen eivät kuitenkaan ajaneet asiaa mihinkään suuntaan. Ja kaipa Roger huomasi sen, sillä hän kysyi aioinko soittaa äidille heti, mikä sai katseeni vilahtamaan hänessä.
"Kait. En tiedä", sanahdin sitten, enkä oikeasti tiennyt. Vaikka siis varmasti olisi pitänytkin. Taas kerran sain tehdä jotain pakosta, ja sanojeni perään katseeni kohotin takaisin isoveljeen.
"Ellet sä sitten tahdo soittaa mun puolesta", heitin sitten kuin puolittaisena vitsinä, vaikkakaan äänensävystäni ei hirveästi humoriikkaa irronnut. Pieni hymynhäivä tosin ehti pikaisesti käväistä suupielessäni. Se kuitenkin laantui pikaisesti ja katseeni palasi kännykkäni puoleen. Hetken päästä sain jopa osoitekirjan auki ja kaivoin äidin numeron sieltä esille. Olisin kuitenkin valehdellut, jos väittäisin, ettenkö olisi miettinyt, että jättäisin vain soittamatta. Eihän äiti tiennyt milloin olin minä ja milloin joku muu. Se ei kuitenkaan tuntunut kovinkaan pitkäikäiseltä ratkaisulta.
"No, syteen tai saveen", huoahdinkin siten mietteideni jatkoksi ja käytin katseeni Rogerissa kuin rohkaisua toiselta hakien. Sen perään huomioni tipahti takaisin kännykän näyttöön, josta puhelua klikaten soitin äidille ja kohotin luurin korvalleni. Vasemman käteni nojasin pöydän pintaan ja pari kertaa linja tuuttasi ennen kuin äiti vastasi.
'Brad?' kuulin toisen sanahtavan saman tien, osin ehkä jopa toiveikkaan kuuloisena? En ollut varma.
"Joo, mä täällä", vastasin, minkä jälkeen käytin ehkä vain sekunnin miettiäkseni sanojani. En tahtonut äidin pääsevän heti ääneen.
"Kuulin Rogerilta, että olit käynyt. Ja että tahdoit jutella mun kanssa", jatkoin siten suhteellisen nopeasti, minkä jälkeen annoin toiselle puheenvuoron.
'Niin tahdoinkin. Oletko sinä nimittäin aivan varma, että tahdot asua siellä? Happy sanoi, että Charlie karkasi etkä sinä, joten tulisit vain kotiin. Emme olisi isäsi kanssa vihaisia. Juttelisimme asiat lävitse ja varaisimme sinulle vaikka useamman terapiatunnin viikkoon', äiti vastasi eikä vastauksesta tuntunut tulevan loppua. Ja vaikka hän maalasikin hienoa kuvaa kotiin tulemisesta, en minä tahtonut mennä kotiin. En tahtonut useampaa viikkotuntia terapeutilta. Äitin sanamuoto vihaisena olemisesta myös tuntui kertovan kuin tarpeeksi. Jos menisin kotiin, he eivät olisi vihaisia. Muuten olisivat. Ja se sai olemuksestani kyllä välittymään, että puhelun nautinnollisuus sen kun vain kutistui entisestään, minkä jatkoiksi hieraisin otsaani. Jos myöntäisin, että minua joskus ahdistaisi, niin tältä se aikalailla varmasti tuntuisi.
"Äiti lopeta", minun oli siten sanahdettava ennen kuin toinen vain jatkaisi sanojaan eikä jäisi kuuntelemaan minua. "Kyllä mä olen varma. Mä nimittäin.." jatkoin sitten sanojani, kunnes en enää tiennyt miten jatkaisin oman lauseeni loppuun. Minulla ei vain tainnut olla pokkaa sanoa toiselle, etten tahtonut olla kotona. En tahtonut olla heidän luonaan. Tahdoin elää omaa elämääni. Niin pitkälti siis kuin se oli mahdollista minun tilassani.
'Sinä mitä?' äiti sanahti, kun hiljaisuuteni oli jatkunut vain muutaman sekunnin ajan. Äänensävystään päätellen hän yritti saada minua nopeuttamaan päätöksen tekoani ja myöntymään hänen tahtoonsa. Hän kuitenkin sai vain aikaiseksi sen, että vääntelin hetkellisesti aloillani samalla kun Bryan kehotti antamaan periksi ennen kuin mitään pahempaa tapahtuisi. En kuitenkaan tahtonut.
"Mä tartten vaan omaa rauhaa, okei?" sainkin sitten lopulta kakaistua ulos, minkä perään purin heti huultani. Olin varma, että toinen suuttuisi. Väittäisi vastaan ja aloittaisi riidan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Linjalta ei kuulunut hetkeen mitään, mikä sai ihmettyneen katseeni siirtymään Rogerin puoleen ja melkeinpä ääneti lausuin toiselle sanat 'se meni ihan hiljaseks'.

Nimi: Helena

18.01.2019 22:21
Jeffrey Coleman | Marylebone

“Ei siitä ole vaivaa eikä kärsiminen ole kivaa”, Jev ei luovuttanut, vaikka Jamie vakuutteli pärjäävänsä ilmankin. Ei hän väkisin aikoisi toiselle lääkkeitä syöttää, mutta yritti kuitenkin pitää ne vaihtoehtona. Päänsäryistä kun ei koskaan tiennyt, millaiseksi ne yltyisivät vai lähtisivätkö pois. Tietysti Jamien päänsärky saattoi johtua syömättömyydestä.
Bussin lähestyessä Jev nyökkäsi vastaukseksi Jamien kysyvälle katseelle. Pidempi poika ojensi kätensä viittomaan kuskille, jotta tämä pysähtyisi noukkimaan heidät kyytiin. Pian bussi olikin jo heidän edessään, ovien avautuessa Jev viittoi Jamieta menemään ensin.

Bella Russell

Bella naurahti huvittuneena Tonyn todetessa heillä kummallakin olevan kiinnostava elämä. Kumpikin töitä ja vapaa-ajalla teki niitä asioita, jotka veivät ajatukset muualle ja rentouttivat. Bella taitoi silti olla heistä kahdesta enemmän se kotihiiri, mutta oli heillä kummallakin myös sosiaalista elämää.
Tonyn kysyessä päivän jatkosta Bella vilkaisi itsekin, paljonko kello oli. Tosin nainen tarkisti ajan omasta rannekellostaan kahvilan seinäkellon sijaan. Ei hänellä kyllä mitään ohjelmaa ollut illaksi eikä kotiinkaan kiire ollut. Smokey kyllä pärjäisi vielä hyvin.
“Sopii hyvin”, Bella vastasi kohottaen samalla katseensa takaisin Tonyyn. “Katsotaan minne päädytään.”

Elise Lloyd | Belgravia

Emilin valitsema pöytä sopi erittäin hyvin myös Ellalle, se oli lähellä tiskejä mutta vaikutti kuitenkin rauhalliselta. Ennen oman lasinsa pöydälle laskemista tyttö maistoi ostamaansa kuohuviiniä. Hieman makea, mutta raikas maku ei ollut lainkaan paha. Makeus ei ollut häiritsevä ja kokonaisuutena hän uskaltautui ottamaan vielä toisen siemauksen juomaansa.
Katse kohosi samantien Emiliin, kun toinen oli alkanut puhua yllättäen. Keskustelun avausaiheeksi poika oli valinnut sisarukset, mikä kieltämättä oli kyllä ihan hyvä aihe.
“Vanhempi sisko ja nuorempi veli”, Ella kertoi ääni neutraalina pysyen. “Siskon kanssa en erityisemmin tule toimeen, mutta veljen kanssa olen pitänyt yhteyttä muutettuani pois kotoa.”

©2019 LONDON - suntuubi.com