Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

THE GAME IS ON

 
year & weather news!
Joulukuu 2018
Päivällä korkeimmillaan -2ºc, yöllä alimmillaan -10ºc
Tihkusadetta ja pilvistä, välillä auringonpaistetta. Kovaa tuulta lähes päivittäin

18.04. Uusi murha, tapahtunut Earl's Courtissa!

Lue lisää...

 
 << <  113  114  115  116  117  118  119  > [ Kirjoita ]

Nimi: pixeli

23.10.2017 11:02
Emil Stanley Dawson

Kaikesta päätellen Tonyn hermot olivat kireällä. Jonka vuoksi seurasinkin tarkasti veljeni liikkeitä. Ärtyneen huokaisun säestämänä hän kääntyi ympäri kysyen mitä väliä sillä oli mistä hän tuli ja miksi hän täällä liikkui. No joo, ehkä sillä ei ollut suurta merkitystä, mutta halusin vain tietää ja se vähän niin kuin kuului tähän ärsytyshommaan mukaan.
Hänen tuhahduskin oli merkki siitä, että ärsytys oli uponnut aika hyvin. Huuliltani karkasi naurahdusta ja samaa aikaa tuhahdusta muistuttava ääni.
Kiinnitin taas katseeni Tonyyn, joka potkaisi laudanpätkän syrjemmälle ja toi sitten tympääntyneen katseensa minuun. Hänen seuraava käskevällä äänellä sanottu lause sai minut kohottamaan toista kulmaani ja kallistamaan päätäni.
"Hei, hei, hei! Älä kiirehdi asioissa eteenpäin. Mä en oo missään vaiheessa sanonu, että mun aikatauluun mahtuis mitään vierailuja" totesin pistävästi ja kävelin erään työpöydän luokse.
"sitä paitsi nää vaatteett mitä mul on nyt päällä on enemmänki tarkotettu, niinku työvaatteiks. Koska nää on peittävät ja näistä on vaikeempi tunnistaa henkilöllisyys. Siksi en voi kulkea näillä vaatteilla julkisillä paikoilla, muut eivät saa nähdä!" puheeni aikana olin avannut työpöydän yhden laatikon ja ottanut sieltä muutaman paperin, jotka olin sitten sujauttanut kassiini. Nyt vedin vetoketjun tiukasti kiinni ja vilkaisin veljeäni hitusen tuimasti.
"Mitä selvittelemistä tässä jutussa vielä muka on?" Kysyin ja laitoin toisen aseeni pois ja pyörittelin toista kädessäni taitavasti.

Nimi: Wily

23.10.2017 10:34
Anthony Dawson

Pikkuveli totesi ettei ollut tyytyväinen kertomaani, jolloin käännähdin ympäri ärtyneemmän huokaisun säestämänä.
"Mitä väliä?" kysyin ja käännyin taas toista kohti. "Mitä tekemistä sillä on tämän kanssa mistä tulen tai miksi liikun täällä?"
Emil virnisteli hyvin ärsyttävällä tavalla, mikä paljasti että tämä halusi vähän leikkiä kustannuksellani.
"En ole", tuhahdin toisen kysymykseen. Astuin vähän vasemmalle ja potkaisin laudanpätkän pois tieltäni. Vein tilanteeseen tympääntyneet silmäni toiseen.
"Nyt me selvitetään tää... mun luona." Äänensävyni oli käskevä.


Jamie Hayes

Seurasin kun Jev kyykistyi lattialle, jolloin Daisy vähän epäröiden asteli tätä lähemmäs. Koira nuuhkaisi toisen kättä, ja alkoi heiluttaa häntäänsä kun huomasi toisen olevan täysin vaaraton. Hymyilin tapahtumaa seuratessani, ja nopeasta päähänpistosta nappasin kameran lipaston päältä, menin itsekin kyykkyyn ja otin nopeasti kuvan ennen kuin Jev ehtisi nousta.
En tosin ajatellut tykkäsikö toinen edes olla kuvattavana, jolloin kasvoilleni vaihtui vähän pahoitteleva ilme, hymyn silti pysyessä.
"Sori", irvistin toiselle kun nousin seisomaan. "Oli pakko."

Nimi: Helena

23.10.2017 02:32
Jeffrey Coleman

Jev seurasi hymyillen Jamien ja koiran tervehdystä, hänellä itsellään ei ollut ollut lemmikkiä koskaan. Nuorimies piti kuitenkin paljon eläimistä ja oli joskus halunnut oman koiran tai kissan, mutta lemmikin ottaminen ei ollut ollut vielä ajankohtaista. Hänen vanhempansa eivät olleet koskaan halunneet lemmikkiä taloon ja nyt hänellä ei ollut aikaa tai varaa.
Hän astui sisälle Jamien asuntoon ja sulki oven perässään. Nuorimies riisui ensin ulkovaatteensa ennen kuin kyykistyi, jotta Jamien koira voisi tulla tekemään tuttavuutta, jos niin haluaisi. Ainakin Jev antaisi sen haistaa itseään.

Nimi: Helena

22.10.2017 23:31
Bella Russell

Nainen havahtui tuttuun huikkaukseen tarkastaessaan, oliko baaritiskin takana kaikki kunnossa. Paikkahan oli siis ollut jo auki, koska katutason puoli toimi osan päivistä myös istumabaarina. Asiakkaita ei kuitenkaan päiväsaikaan kauheasti käynyt, torstaista sunnuntaihin väkeä veti paikalle enemmän alakerran yökerho. Varsinkin nuoret kävivät enemmän viettämässä aikaa alakerran yökerhossa, katutason tarjoilubaarissa viihtyivät enemmän aikuiset viettämässä aikaa.
"Ilta alkakoon", nainen tervehti hymyillen yhtä tarjoilijatyöntekijää, Minjaeta. "Ei se mitään, tiedän tunteen. Ota ihan rauhassa, tänään tuskin kuitenkaan tulee mitään hirveää ryysistä, kun ei ole viikonloppu."

Nimi: pixeli

22.10.2017 08:10
Emil Stanley Dawson

Tonyn ärtynyt huokaisu kertoi ettei hän olisi millään halunnut kertoa ensin, mutta ehkä hän ei jaksanut väitellä kanssani asiasta. Parempi niin.
Kuuntelin Tonyn pienen pientä kertomusta, josta siitäkin huomasi ettei veljeni olisi halunnut kertoa tai sitten hän vain halusi kuulla mitä itse tein -tai molemmat. No , se oli nyt yksi ja sama, koska Tony oli päässyt loppuun ja vaatisi minua varmasti kohta selittämään kaiken. Vaatimus ei kuitenkaan tullut heti isoveljeni keskittyessä katsomaan paikkaa taskulampullaan. Naurahdin huvittuneesti. Huominen päivä olisi hyvä kunhan pääsisin kotiin ennen huomista. Mietin vain miten pystyisin oikein käymään kaupassa tai ylipäätänsä liikkumaan julkisillä paikoilla kun lehdet ja muut huutaisivat tästä, varmasti. Siirsin katseeni huonekaluista Tonyyn, joka tuijotti minua myös kulma koholla. Hänen sanoistaan kuulsi vahvaati se, että hän halusi tietää ilman mitään vitsejä. Mietin kahdesti tekisinkö tästäkin yltiömaallisen vaikeaa, mutta valitsin tälläkertaa heklpomman, ihan vain Tonyä ajatellen. Laskin huppuni alas ja aloitin.
"Huono päivä?" Kysyin ja vilkaisin veljeni ohi näyteikkunaa varmistaakseni meidän olevan kahden. Olimme. Hyvä.
"Mutta mä en ollu tyytyväinen sun selostukseen. Mistä sä olit tulossa tai miks sä kävelit siitä ohi? Jos ymmärrät mitä haen nyt takaa?" sanoin leikittelevä, huvittunut hymyntapainen kasvoillani. Huomasin Tonyn katsovan asetta, jota olin pyöritellyt. Siirsin omanikin katseeni hetkeksi siihen ja sivelin sen pintaa, jonka jälkeen nostin katseeni Tonyyn.
"Teen töitä. En mä huviksenikaan tätä tekis." Vastasin edelleen se hymyntapainen kasvoillani. Olikohan Tony nyyt tyytyväinen? Aioin kuitenkin tehdä tästä mahdollisimman vaikeaa ja hermojaraastavaa, Tonylle. Itse nautin tästä. Siirsin katseeni johonkin työpöytään ja sitten taas isoveljeeni. Kohotin itsekkin toista kulmaani.
"ootko sä tyytyväinen?" Kysyin huvittuneen ja sipaisin hiuksiani.

Nimi: Wily

21.10.2017 23:17
Jamie Hayes

Ei mennyt kauaa kun seisoimme jo asuntoni oven edessä, minä kaivaessani avaimia housuntaskuista ja Jevin seistessä siinä vieressäni. Työnsin avaimen lukkoon, jolloin sisältä kuului kumea haukahdus, ja saatuani oven työnnettyä auki oli harmaasävyinen koira innokkaasti häntäänsä heilutellen vastassa.
Laskeuduin kyykkyyn koiran eteen rapsuttaen sitä korvien takaa ja leperrellen sille söpösti.
”No mitä tyttö? Oliko ikävä?” Koira poukkoili vauhkosti edestakaisin, ja jähmettyi vasta sitten aloilleen kun huomasi takanani seisovan, sille tuntemattoman henkilön.
Nousin seisomaan ja työnsin koiraa eteenpäin, jotta Jevkin mahtuisi tulemaan sisälle rappukäytävästä. Koira ravasi ympärilläni välillä haukahdellen toiselle, jolloin jouduin käskemään sitä tiukempaan äänensävyyn. Sitten se istahti alas jääden kuitenkin yhä tapittamaan miestä.
”Älä välitä siitä, se on aina vieraita kohtaan tuommonen”, sanoin Jeville pehmeä hymy kasvoillani. Potkaisin kengät jaloistani ja laskin kameran pienen lipaston päälle.
”Oo kuin kotonas”, tokaisin toiselle hymyn yhä koristaessa kasvojani.

// Jamiella on aika pienehkö kämppä (keittiö + olohuone + makuuhuone) ja minimalisesti sisustettu. Värimaailma mustassa, valkosessa ja punasessa, aika paljon valokuvia seinillä ja jokapuolella viherkasveja. :>


Anthony Dawson

Pienen hetken hiljaisuuden jälkeen Emil käski minua taas puhumaan ensin. Huokaisin vähän ärsyyntyneesti, mutta ehkä oli sitten parempi vain puhua. Päästäisiinpähän siinäkin asiassa sitten eteenpäin.
”No, jos herra nyt välttämättä haluaa tietää”, aloitin pistävästi, ”niin satuin nyt vain kävelemään tämän liikkeen ohi, kuulin arveluttavia ääniä ja tulin katsomaan mitä täällä riehutaan. Oletko tyytyväinen?”
Vaihdoin painoa toiselle jalalle ja liikuttelin hieman taskulampun valokeilaa. Paikka oli kuin pommin jäljiltä, ja seuraavana päivänä kaikki lehdet ja mediat tulisivat suorastaan huutaamaan tapahtuneesta. Harmi ettei ne kuitenkaan tienneet että rikospaikalla oli myös alueen parhaimmistoon kuuluvan asianajajan pikkuveli.
Lukitsin katseeni takaisin Emiliin ja kohotin toista kulmaani.
”Ja nyt sinä”, sanoin. ”Mitä helvettiä sä teet?”
Vilkaisin samalla asetta toisen kädessä, jota tämä varmoin ottein pyöritteli, ja purin huultani. En ollut niinkään peloissani. Jos toinen ampuisi, niin kai se olisi sitten sillä selvä, mutta en jaksanut uskoa että hän kuitenkaan tekisi mitään sellaista. Silti olin jatkuvasti vähän varpaillani, vaikken minä tosin aseelle mitään mahtanut. Varsinkaan kun toinen selvästikin osasi käyttää sitä ammattitaitoisesti.

Nimi: pixeli

21.10.2017 20:01
Emil Stanley Dawson

Kaikki oli alkuun sujunut tosi hyvin ja olisi varmaan sujunutkin, mutta nyt tilanne oli muuttunut äkisti. En ollut lainkaan odottanut tapaavani veljeni tehdessäni ryöstöä.
Toisen tuhahdus ja silmien pyöräytys oli sinänsä huvittavaa. Olisiko hänestä muka ollut kivempaa kuolla luotiin? Tuskinpa, joten Tonynä olisin enemmänkin kiitollinen ja iloinen asiasta.
Annoin katseeni hetken verran kiertää takahuoneen tavaroissa ja huonekaluissa. Muut olivat luultavasti saaneet niitä mitä pomo oli halunnutkin. Olin viimeinen ja minullakin oli ryöstösaalis. Se oli kätketty siihen pienehköön söpöön treeni kassiin, joka oli nyt takanani suojatakseni sen.
Onneksi Tony tajusi pysähtyä muutaman metrin päähän minusta. En pitänyt lainkaan hänen rautakangestaan ja olinkin sen suhteen varautunut.
Naurahdin hyvinkin huvittuneesti.
"valehtelisit jos sanoisit että kysyit sen mitä tääl teen ensin…joteen vastaappa ite eka" hymähdin. En itsekkään sen koomin aikonut luovuttaa.
"et menetä mitään ja teet tästä helpompaa" lisäsin ja pyöräytin asetta kädessäni.

Nimi: Kai

21.10.2017 19:16
Minjae Park

Oli jo melko pimeää, eikä lämpötilakaan paljoa armoa antanut. Onneksi olin tajunnut napata eteisen hyllyltä suosikkipiponi pääni suojaksi. Syksy ei ollut läheskään osa lempivuodenaikojani, talvikin meni sen edelle. Vaikka syksyn värit olivat aina yhtä ihanan pehmeät ja harmooniset, en vain kestänyt sateista ja vaihtelevaa säätä. Silläkin hetkellä alkoi tihuttamaan sumuista sadetta tuulenvireen kera. Tahdoin vain päästä nopeasti päämäärääni, joten kiristin askelteni tahtia.

Syvä huokaisu karkasi huuliltani kun astuin Monarch-baariin sisään. Otin pipon pois päästäni ja ällötyin sen märkyydelle. Pehmeä piponi oli kastunut ja löystynyt inhottavaksi muodottomaksi lytyksi. Katsoin sitä kuvotus kasvoillani, ja jätin sen suosiolla takahuoneen naulaan kuivumaan.
“Hei, mä tulin!” ilmoitin paikallaoloni pomolleni, joka luultavimmin oli jo paikalla kuten yleensä. Takahuoneen sohvalla istuva Cliff nosti katseensa, ja heitti päätään ylös nyökkäykseksi, mille kumarsin vastaukseksi. En ollut varma kuuliko Bella huutoani, mutta aloin tästä huolimatta riisuutumaan ulkovaatteistani ja vaihdoin pikaisesti työpaidan ylleni. Korjasin paidanvaihdon aikana sotkuisemmiksi päässeet hiukseni ojennukseen peilin edessä, mutta jäin vielä hetkeksi kapistuksen eteen seisomaan. Jostain syystä housuni tuntuivat lantioltani turhan kireiltä, mikä sai minut hämilleni. Olinko lihonut? Mistä lähtien? Tiesin, että olisi pitänyt vain jaksaa kokata, eikä syödä pikanuudelia väsymyksen takia. Harmistunut mielentilani ei kuitenkaan näkynyt päällepäin, enkä löystänyt vyötä mistään hinnasta. Jatkoin vain matkaani takahuoneesta baaritiskin taakse.

“Paikalla ollaan, neiti Russell,” tervehdin kauempana seisovaa pomoani hymyillen kun astelin alkoholihyllyjen eteen. “Ilta alkakoon?” totesin kysyvästi katse kääntyen kelloon, joka läheni avaamisaikaa minuuttiviisari vain muutaman loksahduksen päässä.
“Ja pahoittelen jos oon tänään jotenkin jäykän näkönen, rankka treenipäivä takana...” kerroin kulmat pahoittelevalla kaarella. Vihasin pätemättömyyden tunnetta, mikä saattoi paistaa läpi hieman ahdistuneesta olemuksestani. Seisomisvaltainen työni ei auttanut keholleni tarpeellista palautusprosessia, mutta minulla ei ollut ongelmaa työstää itseäni rajalle asti. Tahdoin olla kykeneväinen ja olla jäämättä töistä pois vain turhan, itseaiheutetun seikan takia.

Nimi: Wily

21.10.2017 17:25
Anthony Dawson

Emil käski minua rauhoittumaan ja sähähti ettei liika meluaminen kannattanut, josta olin kyllä samaa mieltä, mutta miten siinä tilanteessa edes pystyi olemaan kovinkaan rauhallinen?
Toinen naurahti sanoessaan olevansa hyvä ampuja, johon tuhahdin silmiäni pyöräyttäen, ja siirsi hetkeksi katseensa rautakankeen. Emil silmät kiinni otti saman verran askeleita taakse päin kuin minä eteen, jolloin oli vähällä peruuttaa seinää päin. Tämä suuntasi aseen piipun taas minuun päin, tällä kertaa jalkoihini, jolloin pysähdyin parin metrin päähän nuoremmasta.
"Älä rupea uhittelemaan", tuhahdin toisen käskevään komentoon minun kertoa ensin mitä tein siellä.
Toisen kasvoilla oli vähän leikittelevä, testaava virne, enkä todellakaan suostunut nuoremman pompoteltavaksi, kuului hän mihin jengiin tahansa.

Nimi: Helena

21.10.2017 12:41
Jeffrey Coleman

Nuorimies naurahti vähän huvittuneeseen sävyyn, kun Jamie vitsaili totisen näköisenä Jevin olleen hieman pelottava, vaikka pojan ääni paljastikin, ettei tätä ollut pelottanut. Toinen kysyi vielä, menisivätkö he, ja Jev ehti vastata tähän myöntyvästi, kun Jamie pyörähtikin vielä ympäri. Ilmeisesti tämä oli muistanut jotain ja kysyikin sitten seuraavakasi, pelkäsikö Jev koiria.
"En pelkää enkä ole myöskään allerginen", Jev vastasi. "Joten voidaan mennä."

Nimi: pixeli

21.10.2017 08:13
Emil Stanley Dawson

Se etten ollut saanut itseäni hillityksi ei totisesti auttanut asiaa yhtään sen enenpää, niin kuin ei sekään, kun Tony oli karjaissut luodin suhahtaessa hänen ohtiseen. Tuijotin veljeäni kylmästi.
"rauhotu…me ei voida mölytä täällä ku tää ois joku normaalikin yönviettopaikka…tänne ei tarvita yhtään ylimääräsiä ihmisiä" sinänsä kylläkin ymmärsin isoveljeäni. Hän toimi samalla tavalla kuin muut kansalaiset luodin sujahdettua pään ohi. Vilkaisun hetkeksi taas kattoa.
"sitä paitsi oo onnellinen että oon hyvä ampuja ja sellanen joka ei haluais ampua omaa veljeään…ainakaan heti." Naurahdin melkeinpä ja kohdistin aseiden piiput osoittamaan maata. Tosin Tonyn ottaessa pari askelta lähemmäs valmistauduin mihin tahansa, koska rautakanki hänen kädessään ei näyttänyt järin ystävälliseltä. Tont tapitti minua suoraan silmiin. Siirsin oman katseeni hetkeksi rautakankeen, jolle loin mietteliään katseen ja suljin hetkeksi silmäni Tonyn vieläkin häikäsevän valon takia(?). Turvattomuuden tunne lisääntyi, vaikka kyseessä olikin oma veli, otin pari askelta taaemmas, jolloin olin melkein seinässä kiinni. Pidin aseeni melko alhaalla, mutta vaihdoin aseiden piiput osoittamaan enenmmänkin Tonyn kenkiä, vaikka niitä en aikonutkaan ampua.
Rauhoitun huomattavasti veljeni sanoessa ettei hän ollut soittanut. Hyvähänse oli, vaikkakin moni kansalainen olisi varmasti ennen sisäänastumistaan tehnyt. Ja se oli kieltämättä heidän osaltaan jopa turvallista, mutta omalta osaltani turvatonta.
"Hvvä, enkä suosittele soittamaankaan tai sitä että laulat musta kytille tän jälkeen. Sullahan ei oo ongelmia muistaa mun ulkonäköä ja muuta" hymähdin varoittavaan sävyyn.
Käänsin päätäni puolelta toiselle veljeni kysymyksen edessä, aivan kuin punnitakseni vaihtoehtoja.
"SÄ vastaat eka siihen, että mitä SÄ täällä teet? Ja siihen mitä sulle on tapahtunu?" Sanoin rauhallisesti. Olin päättänyt hiukan testata isoveljeni hermoja ja katsoa miten hän toimisi. Laskeskelin minulla olevan aikaa pieneen leikkituokioon ja hymyilin kevyesti ja laskin katsettani hetkeksi maahan. Nostin katseeni kuitenkin pian taas veljeni silmiin. Puristin aseita käsissäni ja kuuntelin myös ulkoa tulevia ääniä.

Nimi: Wily

20.10.2017 23:04
Jamie Hayes

”Noh”, aloitin, kun toinen kysyi kiusaten pidinkö tätä pelottavana, ”nyt kun sanoit, niin kyllä sä ehkä vähän olet.”
Vaikka sanoinkin sen kasvot totisina, äänensävystäni kuuli etten ollut yhtään tosissani. Toki Jevin pituus oli vähän päätä huimaava, varsinkin kun piti katsoa aika paljon ylös päin, mutta pelottavalta tai uhkaavalta tämä ei vaikuttanut laisinkaan.
Hän hyväksyi myös kutsuni, vannoen vielä perään ettei taatusti ollut mikään pedofiili tai vastaava, johon naurahdin hieman huvittuneesti.
”No hyvä”, totesin leveähkö virne kasvoillani. ”Mennäänkö?”
Olin jo kääntymässä lähteäkseni suuntaamaan kohti Baker streetiä, kunnes muistin yhden pikkuseikan. Käännyin miehen puoleen ja kallistin hieman päätäni.
”Ethän sä muuten pelkää koiria?”


Anthony Dawson

Pikkuveli selvästi järkyttyi kun tämä sittenkin tunnisti minut, ainakin ilmeestään päätellen, jonka jälkeen tämä kääntyi selin minuun ja yritti kaiketi sulattaa asiaa.
”No samaa voisin kys-” En ehtinyt kuitenkaan viedä lausetta sen pidemmälle, kun Emil kääntyi ase kädessään ympäri ja tähtäsi piipun minua kohti. Tunsin kuinka luoti viuhahti ohitseni, osumatta kuitenkaan minuun, jolloin jäin tuijottamaan aseen laukonutta poikaa säikähtäneenä.
”Jumalauta, Emil!”, karjaisin kiihtyneesti heti kun olin toennut pienestä alkujärkytyksestä, jonka toinen sekoilullaan oli aiheuttanut.
Tämä laski katseensa maahan ja puhalteli hetken ilmaa keuhkoistaan saaden itsensä rauhoittumaan. Otin pari askelta lähemmäs, rautakankea yhä vasemmassa kädessäni puristaen, ja katsoin toista suoraan tämän silmiin.
”En, en soittanut”, sanoin. Olisi ehkä pitänyt, mutta nyt kun kyseessä sattuikin olemaan oma veljeni, oli ihan hyvä että olin päättänyt jättää poliisit pois kuvioista. Vaikka toisaalta, rikos on aina rikos.
”Mitä ihmettä sulle on tapahtunut?” kysyin hämmentyneenä, joskin huolestuneena, viitaten siihen mitä pikkuveli oli parhaillaan tekemässä. Sen kyllä tiesin kenen leivissä hän oli, mutta että miten hän oli päätynyt siihen.

Nimi: pixeli

20.10.2017 16:40
Emil Stanley Dawson

Vetäisin kammalla suoraksi yhden hiuskiehkuran ja vilkaisin peiliin ties kuinka monennen kerra. En ymmärtänyt miksi edes yritin suoristaa hiuksiani, koska ne eivät kuitenkaan suoristuneet. Olin vain vähän aikaa sitten käynyt suihkussa ja saanut hiukseni kuiviksi melkeinpä rikkinäisellä kuivaimella. Huokaisin ja käänsin päätäni. Vetäisin kammalla sivusta ja käänsin taas pääni uudestaan suoraksi. Hiuskriisini keskeytti tietokoneen hälytys ääni. Vilkaisin konettani ärtyneenä sivusilmälläni. Puhelu. En voinut olla vastaamatta, koska se oli yleensä komentajalta ja yleensä jotain tärkeää. Jätin siis kamman lipastolle, jolla peilinikin seisoi uskollisestin muotoiltuine kehyksineen. Kävelin tietokoneen luo ja hypähdin tuoliin. Kytkin kuulokkeiden piuhan koneeseen, laitoin kuulokkeet korvilleni. Säädin myös mikrofonin paikoilleen ja painoin sitten vastaa-nappia. Pyörin tuolillani ja pyöräytin silmiäni. Suustani karkasi melkein kuulumaton hymähdys komentajan valittaessa siitä että saisin vastata hieman nopeammin. Ilmeeni kuitenkin vakavoitui hänen päästessä itse asiaan. Naputtelin pöytää sormillani ja vilkaisin kelloa.
"asia selvä…." mutisin ja nyökyttelin päätäni.
"juu…kuittiii" hyvästelin komentajan. Puhelu oli ohi. Laskin kuulokkeet pöydälle, vedin piuhan irti ja suljin koneen näytön. Pyöärytin tuolin ympäri ja tuijorin vastapäätä nököttävää kelloa laskeskellen mielessäni aikatauluja. Nyt tarvitsin kahvia ja pienen alkoholimäärän lisäämään tarkuutta. Viimeviikon epäonnistunut ryöstö ei ollut saanut pomoa iloiseksi, joten nyt oli onnistuttava.

Hetkiä myöhemmin kävelin tumma pienehkö ja ehkä jossain mielessä hitusen söpökin urheilukassi olallani syrjäseuduilla. Ränsistyneet talot ja jo laskeutuva pimeys tekivät oloni enemmänkin turvalliseksi. Itsehän olin se jota jonkun pitäisi pelätä pimeässä ja syrjäseuduilla liikkuessaan. Viimein saavuin perille. Avasin oven ja astuin pimeään tehtaantyyppiseeb varastorakennukseen, jossa oli tasanteita ja muutamia kerroksia. Suljettuani oven joku kohdisti minuun häikäsevän valon, jonka jälkeen normi valot menivät päälle hieman säristen. Heilautin kättäni ja kävelin portaat ylös tasanteelle. Askeleeni johtivat yhteen huoneeseen, jossa aioin vaihtaa vaatteet päälle tulevaa ryöstöä varten. Vedin jalkaani tummat reisitaskuhousut, pitkän takkini ja vedin hupunkin valmiiksi. Seuraavaksi vaihdoin kenkäni tennareista hieman parempiin kenkiin ja lopuksi vedin käsiini kynsikkäät. Vilkaisin muita, jotka olivat jo valmiita. Nappasin urheilukassini ja poistuin huoneesta muiden jäljessä.

Etenin pimeillä kujilla tai katoilla kohti päämääräämme. Olimme hajaantuneet ja saavuimme kaupalle kahden kolmen hengen porukoissa. Hypähdin korkeamman kerrastalon katolta matallemman katolle ja suuntasin katseeni kauppaan ja sen lähiympäristöön. Ketään…ei näkynyt. Nyökkäsin ja laskeuduimme alas. Kävelinme yhden näyteikkunan luo ja katsoin siitä sisään. Oli pimeää, mutta erotin silti jotain.
"tuossa…" sihahdin ja osoitin kahdelle muulle jätkälle missä rosvohälytin oli. Vasta sitten tajusin suunnata katseeni valvontakameroihin. Vedin aseen, vaimennettun, esiin ja ammuin toisen valvontakameroista -sen jolle me luultavammin olimme tallentuneet. Sitten tähtäsin hälyttimeen ja ammuin siihenkin näyteikkunan läpi. Sitten laitoin sormen suuni eteen ja kuuntelin, josko joku olisi kuullut jotain. Se ei olisi kovinkaan hyvä juttu.

Kävelin ensimmäisenä ja valaisin puhelimeni taskulampulla matkaamme. Riuhtaisin takahuoneen oven auki ja hoputin neljää huppupäätä tulemaan sisään nopeammin. Heidän jälkeensä pujahdin sinne itsekkin ja suljin oven.
"siis, pomo haluu niitä papereita ja kaikkee arvokasta…te tiiätte nää jutu nyt töihin" sihahdin ja suuntasin tieni hyllykön luo. Vedin muutaman kansion sieltä ja tungin ne urheilukassiini. Vilkaidin muita. Hekin näyttivät saaneen kaikkea tarpeellista ja pomon haluamia asioita kerättyä. Ammuin vaimennnetulla kassakaapinlukon rikki ja tyhjensin sen sisällön erään henkilön reppuun. Kävelin seuraavaksi erään matalemman hyllykön luo. Olin juuri avaamassa sen yhtä lokeroa, kun kuulin jonkinlaisen äänen. Osoitin kädelläni psyähtymis merkkiä ja kaikki keskeyttivät tekemisensä. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Huitaisin kädelläni ja avasin lokerikon muiden jatkaessa omia hommiaan.
Silloin yhtäkkiä rysähdys ja jälleen häikäisevä valo kävi läpi jokaisen. Huomasin että yksi toisensa jälkeen jengiläisistäni kääntyi ja veti huppuaan syvemmälle, jotta tuo tuntematon ei ehtisi nähdä enenpää. Itse en ehtinyt tehdä niin. Tajusin vain nostaa käteni silmieni suojaksi torjumaan valoa.
Seuraavaksi sydämeni oli vähällä pyäshtyä.

Se ei voinut olla totta, ei vain voinut??! Se joka oli tullut takahuoneeseen yllättämään meidät tiesi nimeni. Vilkaisin muita ja nyökäytin pienesti. Kaikki vetivät aseensa esiin. Vapaalla kädelläni vedin huppuani peittävämmin. Lähdin kävelemään hitaasti toverieni luo. Kuiskasin lähimmän niistä korvaan jotain ja neljä huppupäätä poistui hitaasti takahuoneesta osoittaen tuntematonta tyyppiä asellaan. Itsekkin osoitin tätä aseellani ja koitin kovasti miettiä kuka tämä henkilö oli, joka tunsi minut nimeltä. Mitä hän täällä edes teki?? Olikohan hän soittanut poliisit?! Tuntui kuin joku olisi kuristanut kurkkuani…hengitykseni aivan kuin juuttui kurkkuun ja pienoinen ahdistus hiipi lähemmäs ja valtasi ajatukseni. Saatoin jo tuntea kylmän raudan painautuvan ranteisiini. Jälleen häikäisevän valon ja poliisien keskustelevan henkilöllisyydestäni. Vaikka kaikki kauheudet valtasivatkin puolet päästäni yritin piilottaa paniikkini toiselta hengittämällä syvään.
Kiinnitin katseeni hetkeksi takahuoneen aukinaisesta ovesta näkyvään hahmoon, joka spreijasi jotain kaupan seinään. Tiesin mitä hän teki. Nyt seinässä koreili jengini logo; musta ympyrä, jonka keskellä punaisella CG. CG eli CobraGang oli aikasta tunnettu jengi ja tekemällä logoja ryöstönkohteisiin saatiin kylvättyä pelkoa kansankeskuudessa ja mainettakin.

Unohdin logon ja keskityin selvittämään kuka tuo tyyppi mahtoi olla. Mietin hänen ääntään ja mitä enemmän sitä mietin sitä lähemmäs pääsin vastausta.
"Tony…!?" Ääneni oli enemmänkin pelonsekainen ja ärtynyt. Miten oli mahdollista, että isoveljeni oli täällä ja näki minut tekemässö ryöstöä ase kädessä. Pyörähdin ympäri ja annoin veljeni nähtäväksi hetkeksi selkäni. Tuijotin seinää ja nieleskelin järkytystä. Käännyin viimein ympäri ja vetäisin toisenkin aseen esille.
"okeii….mitä tulimmaista sä täällä duunaat?!" Kysyin kireästi ja kaikesta kuuli että yritin pitää itseni koossa. Jostain syystä minua suututti ja ärsytti aivan silmittömästi tämä tilanne. Ja vaikks olinkin hommia tehdesäni kylmähermoinen en voinut enää hillitä itseäni. Kohotin vaimennetun aseeni vielä paremmin ja ammuin. Luoti suhahti veljeni pään ohi ja päätyi ulos rikkinäisestä näyteikkunasta. Arvelin että Tony tietäisi mihin jengiin kuuluin ilman, että minun tarvitsisi edes kertoa sitä. Olin varma että hän oli nähnyt spreijatun logon lehdissä ja muualla. Laskin katseeni maahan hetkeksi ja rauhoituin. Tämä ei ollut ihanne tilanne tavata oma veli. Ei tosiaan ollut. Villkaisin taas Tonya ja takeltelin ulos.
"sano ettet oo soittanu kytille!!" Sähähdin. En tarvinnut niitä tinanappeja nyt tähän tunkemaan lusikkaansa soppaan. Nyt oli siihenkin liian huono hetki. Haluisin päästä nyt myös mahdollisimman nopeasti kotiin ja nukkumaan.

Nimi: Helena

20.10.2017 01:06
Jeffrey Coleman

Jevin suupieli nykäisi melkein huomaamattomasti, kun tämä piti jälleen kerran Jamieta suloisena - tällä kertaa toki toisen hermostuneisuuden puolesta. Varsinkin toisen tapa purra huultaan hermostuneena jäi nuorenmiehen mieleen.
"En kai mä noin pelottava ole?" Jev naurahti hieman härnäävällä sävyllä - enää hän ei pystynyt vastustamaan pientä härnäystä. Nuorimies vaihtoi painoa jalalta toiselle ja hymyili Jamielle hieman rohkaisevaan sävyyn.
"Kyllä mä voin tulla", nuorimies vastasi toisen kutsuun. "Lupaan, etten kiusaa tai ahdistele liikaa. En oo mikään pedari tai ahdistelija ylipäätään, vaikka vähän tykkään härnätä ja testata."

Bella Russell

Viimeisen työhakemuksen tarkistettuaan Bella päätti lopettaa kaikki vähänkään paperitöihin liittyvät siltä erää. Nainen sulki läppärinsä ja järjesteli sen jälkeen irtonaiset paperit pöydältä kansioihin ja pinosi ne odottamaan Cliffin tarkistusta. Heillä oli selvä suunnitelma uusien työntekijöiden palkkaamisesta ja tulevan kuukauden tapahtumista, paperitöissä he olivat myös aikataulussa kuten yleensäkin.
Nainen nousi ylös työpöytänsä ääreltä ja päätti mennä tarkistamaan tilanteen itse baarin puolella. Kello oli vasta sen verran, että asiakaskunta koostuisi vain nautiskelijoista, jotka olivat tulleet istuskelemaan ja viettämään aikaan toisilleen rupatellen. Eivätkä he edes olleet olleet kauhean pitkään auki. He ehkä avasivat jo iltapäivällä ovensa katutason baariin jo valoisan aikaan, mutta alakerran yökerho aukeaisi vasta parin tunnin päästä.
"Saitko hakemukset käytyä läpi?" Monarchin toinen omistaja Cliff kysyi samantien, kun Bella astui työntekijöiden käytävälle. Mies oli ilmeisesti itsekin lopettanut hetkeksi papereiden läpi käymisen - he jakoivat aina paperityöt vahvuuksiensa mukaan.
"Sain ja muutkin paperit, joita et huolinut itsellesi", Bella hymähti miehelle vastaukseksi, joka vain naurahti huvittuneena naisen kommentille. "Pääset kyllä vielä tarkistamaan niin hakemukset kuin muutkin paperit."
"Asia selvä", mies hymähti ja nosti kätensä rintakehälle rentoon puuskaan. Bella myös huomasi muutoksen toisen katseessa ja tajusi samantien, mihin mies aikoisi vaihtaa heidän puheenaiheensa.
"Miten Christianin kanssa meni eilen?" Cliff kysyi järjestämistään sokkotreffeistä naiselle. Bellan teki mieli pyöräyttää silmiään kollegalleen, mutta päätti itsekin nostaa kätensä puuskaan. Nainen nojautui selällään takana olevaa seinää vasten ennen kuin vastasi miehelle.
"Niin hyvin kuin narsistin kanssa voi mennä", nainen sanoi suoraan ja sai Cliffin kohottamaan kulmiaan hämmentyneenä.
"Narsisti? Miten minä en huomannut sitä..." Cliff pohti hämmentyneenä ääneen.
"En tiedä, mutta ymmärrät varmaan, miksi se tapaaminen päättyi hyvin nopeasti", Bella naurahti ja nosti sitten päälleen unohtamansa lukulasit otsalle, koska ei tarvinnut niitä nyt. Kaukonäössä hänellä ei ollut mitään vikaa.
"Vai sanotko vain hänen olevan narsisti, koska et arvosta järjestämiäni sokkotreffejä?" Cliff kysyi seuraavaksi, mikä sai Bellan tuhahtamaan ja suoristautumaan. Nainen kyllä tiesi miehen vain kiusaavan häntä, mutta hän turhautui välillä Cliffin pakkomielteeseen leikkiä Amoria.
"Sanoo mies, joka valitsee naisensa tämän takamuksen perusteella", Bella näpäytti kollegaansa takaisin saaden Cliffin repeämään nauruun keskellä käytävää.
"Enhän! Äläkä yritä kääntää keskustelua pois itsestäsi!" Cliff nauroi ja tällä kertaa Bella ei pystynyt pidättelemään silmien pyöräytystä, naisen mielipide tuli esille myös syvän huokauksen muodossa. "Bella, sinä olet nirso."
"Mielummin nirso kuin sokea ja sydänsuruja kärsivä", nainen vain totesi ja lähti sitten kävelemään käytävää eteenpäin mennäkseen tarkistamaan vielä itse baarin puolen. "Käyn vielä tarkistamassa baarin varmuuden vuoksi, koska alan kohta epäillä muitakin taitojasi."
Cliff vain nauroi hänen sanoillee. Onneksi mies ei ollut mikään nirppanokka, joka ottaisi kaikki Bellan sanat itseensä. Tosin, silloin he tuskin olisivat olleet kollegoita koskaan.

// sekavaa, mutta Minnien voi tosiaan pistää törmäämään Bellaan :D

Nimi: Wily

19.10.2017 23:51
Jamie Hayes

Myös toinen oli uppoutunut tuijotukseen, havahtuen sitten minun havahtumiseeni, jonka jälkeen tämä naurahti ja kertoi nimekseen Jeffrey.
”Jev siis”, vahvistin, lähinnä itselleni, ennen kuin jatkoin, ”mä oon Jamie.”
Seuraavaksi vieressämme oleva katulamppu naksahti päälle ja loi kellertävän valokeilan siihen jossa me seisoimme, ja tajusin kellon olevan jo melko paljon. En tosin halunnut vielä luopua tästä uudesta tuttavuudestani, ja mieleeni kyllä tupsahti eräs asia, mutta mietin oliko liian aikaista ehdottaa mitään sellaista.
”Tuota...”, aloitin vähän epävarmana ja katselin hetken jalkoihini miettien miten asiaa kysyisi järkevästi. En kuitenkaan keksinyt muuta keinoa kuin kysyä suoraan, jolloin kohdistin silmäni toiseen.
”Haluaisitko sä tulla mun luo? Tai siis -” Naurahdin hermostuneesti ja purin alahuultani. ”Okei, unohda.”
Päätin yksinkertaisesti vain lopettaa puhumisen siihen ennen kuin menisin ihan solmuun sanoissani.


Anthony Dawson

Huokaisin helpotuksesta kun vihdoin pääsin lähtemään töistä. Olin viettänyt koko päivän lukuisten paperien ja tiedotteiden kimpussa, ja tuntui ihan taivaalliselta sulkea toimistoni ovi ja sanoa heipat niille jotka joutuivat vielä hetken puurtamaan. Suuntasin jättämään vielä eräälle kollegalleni pari tärkeää paperia, ennen kuin poistuin koko rakennuksesta.
Ulkona oli hämärää, lamput valaisivat katuja ja joka puolella loisti Lontoon rakennusten valoja. Ilma tuntui kylmältä lämpimän sisäilman jälkeen ja vähän kadutti että olin aamulla valinnut vähän väärät vaatteet. Takkini oli ohuehko ja siitä meni helposti tuuli läpi, ja lisäksi ulkona tihutti, eikä minulla ollut tietenkään juuri sinä päivänä sateenvarjoa mukana.
Lähdin kävelemään lähintä bussipysäkkiä kohti, koska matka kotiin olisi vähän turhan pitkä käveltäväksi niin karussa kelissä. Puikkelehdin ihmisten välistä kädet tiiviisti taskuissa ja katse eteen naulittuna.

Pysäkille oli vielä vähän matkaa, mutta päätin poiketa tutulle oikoreitille, joka meni vähän syrjäisempää katua pitkin. Ihmisiä ei ollut enää missään, mikä vain helpotti omaa kulkemistani, kun ei tarvinnut väistellä ketään. Katu oli valaistu hyvin muutamalla lampulla, mutta olin varma että näin kirkkaan valokeilan heilahtavan toisella puolella olevan kivitalon seinään. Hidastin vauhtiani ja yritin muistella mikä liike siinä kohdassa oli josta keila oli tullut. Jokin korukauppa tai vastaava, jos oikein muistin.
Seuraavaksi korvani kuulivat hyvin vaimeaa puhetta ja jonkin räsähdyksen. Jotain oli selvästi pudotettu lattialle, jotain lasintapaista.
Hiivin kaupan nurkalle ja yritin saada selvää mitä siellä puhuttiin. Lauseet olivat kuitenkin vain epämääräistä mutinaa, enkä ollut varma kuinka monta ihmistä liikkeessä oikein oli. Kaivoin puhelimeni takin taskusta ja painoin yläreunasta avautuvasta valikosta taskulampun päälle. Peitin valon vielä toistaiseksi kädelläni, ja kävelin varovaisesti hajotetun näyteikkunan eteen. Ne jotka kaupassa olivat olivat ilmeisesti saaneet hälyttimet käsiteltyä pois päältä, mutta hassua silti ettei kukaan kadulla asuvista ollut kuullut lasin särkymistä. No jaa, ehkä varkaat olivat varsin fiksuja, ja jotka minä vähän tyhmänrohkeana olin menossa yksin kohtaamaan. Olisi kai ensin pitänyt soittaa poliisille.

Kävelin kaupan poikki kohti takahuonetta, josta äänet kuuluivat, ja nappasin matkalla lattialta rautakangen, jonka joku oli varmaan epähuomiossa jättänyt siihen lojumaan. Oli minulla kuitenkin hyvä olla jotain vähän kättä pidempää, kun ei yhtään tiennyt kuinka monta tai kuinka isoa tyyppiä siellä voi olla ryöstelemässä paikkoja.
Menin oven taakse ja vetäisin kunnolla henkeä, ennen kuin potkaisin oven rytinällä auki ja kohdistin puhelimen kirkkaan taskulampun valon päin viittä ihmistä. Kävin nopeasti läpi jokaisen valosta sokaistuneen pojan kasvot, mutta viimeisen kohdalla pysähdyin katsomaan tarkemmin. Siitä oli aikaa, paljon, mutta en mitenkään olisi voinut unohtaa noita tuttuja kasvoja.
”Emil?” Katsoin melkein täysi-ikäistä poikaa hämmentynein tunnetiloin ja vahva epäilys mielessäni väijyen, ettei toinen varmastikaan tuntenut minua.

Nimi: Helena

19.10.2017 20:28
Jeffrey Coleman

Jeville kävi täysin samoin kuin toiselle pojalle, kun toinen oli todennut hänen töidensä kuulostavan mielenkiintoiselta hieman hilpeään sävyyn. Siinähän sitä sitten tuijotettiin toisiaan silmiin, kunnes jompi kumpi havahtuisi ensimmäisenä. Jev olisi voinut avata suunsa milloin tahansa, mutta päätti katsoa, jos toinen ehtisi ensin ennen kuin tilanne muuttuisi hyvin awkwardiksi. Tuulenpuuskan myötä toinen sitten havahtui ensimmäisenä heistä juttelemaan.
"En muistaakseni..." Jev naurahti vastatessaan toisen kysymykseen ja virnisti omalla persoonallisella tavallaan tunkien kädet takin taskuihinsa lämpimään. "Olen Jeffrey, mutta kutsu mielummin lempinimellä Jev."

Nimi: Wily

19.10.2017 11:47
Jamie Hayes

Mies kertoi blokkarin ja pizzalähetin hommistaan, ja nyt kun häntä katsoi vähän tarkemmin hän tosiaan näytti vähän sellaiselta baareissa viihtyvältä tyypiltä. Itse en kauheasti välittänyt sellaisista paikoista, joissa joutui olemaan humaltuneiden ja äänekkäiden ihmisten ympäröimänä, enkä siis oikeastaan juurikaan käynyt pubeissa tai baareissa.
Kun toinen lopetti kertomisen nyökkäsin hilpeä hymy kasvoillani.
”Kuulostaa... mielenkiintoiselta”, totesin naurahtaen.
Muuta en sitten osannutkaan siihen sanoa, jolloin jäin aivan huomaamattani vain tuijottamaan toista tämän sinisiin silmiin, havahtuen vasta kun navakka tuulenpuuska vyörähti ylitsemme. Siirsin pikaisesti katseeni hetkeksi muualle, ennen kuin käännyin taas miehen puoleen ja rypistin kulmiani.
”Kerroitko sä muuten nimeäs?” kysyin, koska en ollut ihan varma oliko tämä kertonut sitä. Epäilin tosin että ei, koska minäkään en ollut.

Nimi: Kai

19.10.2017 00:25
Minjae Park

Painava treenikassi iskeytyi joka askeleella vasemman, rasituksesta aran reiteni sivuun kävellessäni tanssistudiolta kotia kohti. Takana oli varmaan rankin tanssitreeni pitkään aikaan, mikä tuntui sinänsä mahtavalta, kun sain käytyä nykyistä koreografiaani kunnolla läpi, mutta samaan aikaan turhauttavalta, sillä edessä oli vielä työilta. Kello läheni illallisaikaa, ja aloinkin heti puhelimen taskuuni laskettuani miettimään mitä syödä. Pikanuudeli ei ollut ollenkaan hullumpi idea, kun olin kokannut niin paljon viimeisen viikon aikana. Eihän yksi huijauspäivä viikossa ollut pahaksi? Päätettyäni käännyin pieneen kulmakauppaan hieman ennen kotikatuani. Haneulille oli ruokaa kotona, joten en ostanut muuta kuin pussin katkarapumausteista pikanuudelia.

Kaupassakäynti oli pikainen, ja olin jo alle viidessä minuutissa kaivelemassa kotiavaimia taskustani tumman kastanjanruskean kotioveni edessä. Heti kun lukko oli raksahtanut auki, saapui eteiseen tuttu, vaativan kuuloinen maukumisääni. Haneul oli vakiopaikallaan eteisen lipaston päällä suuret nappisilmät kiiluen.
“Joo joo tyttö, tiedän, sullakin on ruoka-aika,” puhuin kissalleni samalla, kun ripustin takkini naulaan ja asetin kenkäni vierekkäin naulakon alle. Kävelin suoraan keittiöön ja laitoin vettä kattilaan liedelle.
“Haluutko tonnikalaa vai kanaa? Hmm?” kyselin jääkaapilla. Vastaukseksi sain vain jatkuvaa mau’untaa, mille naurahdin. “Mä päätän! Tonnikalaa.” Kaavin tonnikalapurkista puolet Haneulin kuppiin ja työnsin sen omalle paikalleen. Naaras oli kiltisti ja alkoi lappaamaan ruokaa vasta, kun olin vetänyt käteni pois tämän kipon läheltä. Kuivaruokakippo oli vielä — yllätys yllätys — täynnä, joten sitä en lähtenyt täyttämään. Kyllä Haneul nautti ruoasta ja söikin mielellään, mutta jostain syystä kuivaruokakippo tuntui tyhjenevän turhankin hitaasti. Minunko kissani nirso? Mitään en myöntänyt.

Säpsähdin aatteista kuultuani veden kiehuvan vastakkaisella keittiötasolla. Sujautin nuudelit paketistaan kattilaan mausteseoksen kera, ja pyörittelin niitä siinä viitisen minuuttia. Ikuisuudelta tuntuneen valmistusajan kuluttua pääsin vihdoin nauttimaan halpaa mutta maukasta illallistani muka-nälkäinen diivakissani vieressä.
“Tää ei oo sulle,” yritin kertoa Haneulille, mutta tämä vain tuijotti minua suurine silmineen. Taisi se muutaman kerran tassuaankin nostaa, koukaten ilmaa ikään kuin sanoen “tänne sitä ruokaa!”. Olin kuitenkin päättäväinen, enkä sillä kertaa sulanut rakkaan lemmikkini anontaan.
“Anteeks, ehkä joku toinen kerta,” pyytelin tältä muutaman kaularapsutuksen kera.

Pari tuntia kului nopeasti suihkun jälkeen television turhien realityohjelmien parissa. Aloin puolisen tuntia ennen töihin lähtöä laittautumaan; nostin hiukseni vahalla hieman ylemmäs sivuille, ja levitin silmäluomiini pehmeän tummanpunaisen luomivärin. Asuni oli yksinkertainen mutta siisti, tavalliset mustat farkut sekä viininpunainen kauluspaita niihin sisään työnnettynä. Korvakoruiksi valitsin tavalliset hopeat napit, ja vyötäröni ympärille kiedoin mustan nahkavyön hopeanvärisellä soljella.
“Miltä mä näytän?” kysyin rutiininomaisesti sohvalla maanneelta Haneulilta, joka ei edes kääntynyt katsomaan suuntaani eteisen peilille.
“Tsk, susta ei oo mihinkään,” tuhahdin kissalleni epähuvittuneen huvittuneena. “Mutta mä rakastan sua silti!” lisäsin heti perään, kun naaras oli kääntynyt katsomaan minua kyllästyneen oloisesti. Haneul oli maanvaiva, mutta minulle rakas sellainen. En voisi kuvitella eläväni ilman sitä.
“Mä lähen nyt,” huikkasin kissalleni ovenraosta. “Kiltisti!” ehdin vielä käskeä, ennen kuin suljin oven ja lähdin kävelemään kohti työpaikkaani.

Nimi: Helena

19.10.2017 00:09
Jeffrey Coleman

No, se selitti, miksi kuvista välittyi ihan erilainen tunnelma kuin niiltä, jotka vain huvikseen mennä räpsivät kuvia kameroillaan. Toisella oli selvästi enemmän silmää valokuvaukseen ja oli näin saanut itselleen harrastuksesta työn. Jevistä se oli hienoa ja arvostettavaa, kun joku menestyi luovassa työssä, jota ei välttämättä aina arvostettu samalla tavalla kuin esimerkiksi lääkärin uraa.
"Mä oon osat illoista blokkarina baarissa", Jev kertoi naurahtaen. "Ja autan välillä yhtä tuttua pizzeriassa toimimalla pizzalähettinä. Toisin sanoen saan joko juomat tai pizzat päälleni asiakkaiden toimesta."
Hänen työnsä eivät olleet mitään hohdokkaita, mutta blokkarina olosta Jev kyllä nautti. Tosin, takertuvat humalaiset eivät aina olleet kauhean kivoja, mutta ei häntä haitannut, jos sai juomat päällensä vähintään kerran illan aikana. Työpaikan ilmapiiri oli muuten hyvä.

Nimi: Wily

18.10.2017 23:37
Jamie Hayes

Toisin kuin minä, mies ei reagoinut kömmähdykseeni oikeastaan mitenkään, vaan sen sijaan katseli minua tutkivasti. Tämä kommentoi kuvaa, mikä sai minut huokaisemaan, koska joku toinenhan olisi voinut pilkata tai jotain. Aloin oikeastaan jo tykätä miehestä, vaikken tainnut edes tietää tämän nimeä. Seuraava kysymys sai minut kuitenkin hymyilemään luonnollisesti.
”Mä itse asiassa olen ammatiltani valokuvaaja”, sanoin.
Joka kerta kun kerroin jollekin olevani ammattivalokuvaaja minulle tuli jotenkin ylpeä olo. Eihän se sinänsä kuulostanut mitenkään hohdokkaalta työltä, koska kuka vain voi ottaa kuvia, mutta eri asia onkin että osaako.
”Ja tarjoilija”, lisäsin vielä harteitani kohauttaen. Katselin miestä kiinnostuneena. ”Entä sä? Mitä sä teet?”

©2019 LONDON - suntuubi.com